Kaupunginhallituksen päätökset 10.2.2025

Kaupunginhallituksen kokouksen esityslista löytyy hallinnon julkaisupalvelusta. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan seuraavasti:

§ 49 Henkilöstörakenteellisia muutoksia

Kaupunginhallitus päätti perustaa viran esitetyn mukaisesti.

§ 50 Omistajan ennakkokanta: Kiinteistö Oy Hämeenlinnan Kaupungintalot – Wetterhoffinkatu 2:n kunnostushankkeen suunnittelu

Kaupunginhallitus päätti osaltaan hyväksyä Wetterhoffinkatu 2:n kunnostushankkeen ja ensivaiheen kunnostushankkeeseen liittyvien tarveselvitysten sekä hankesuunnittelun tekemisen/teettämisen.

KOKOUSKÄSITTELY

Käsittelyn kuluessa Kirsi Lehto teki seuraavanlaisen muutosesityksen: ”Kaupunginhallitus päättää osaltaan hyväksyä Wetterhoffinkatu 2:n ensivaiheen kunnostushankkeeseen liittyvien tarveselvitysten sekä hankesuunnittelun tekemisen/teettämisen” Lehdon muutosesitystä kannatti Aapo Reima ja Veli-Antti Silpola.

Koska oli tehty kannatettu muutosehdotus, oli asiasta äänestettävä. Päätettiin yksimielisesti äänestystavaksi nimenhuutoäänestys siten, että esittelijän ehdotusta kannattavat äänestävät JAA ja Lehdon muutosehdotusta EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 10 JAA-ääntä (Jari Koskinen, Satu Aaltonen, Teppo Turja, Veera Jussila, Anne Laatikainen, Tiia Nurminen, Emmi Rantanen, Marjatta Rahkio, Timo Viitanen, Mika Walkamo) ja 3 EI-ääntä (Kirsi Lehto, Aapo Reima ja Veli-Antti Silpola)

Näin kaupunginhallituksen päätökseksi tuli esittelijän ehdotus.

§ 51 Hämeenlinna, turvallisuuden kotikaupunki

Esittelijä muutti päätösehdotusta kokouksessa seuraavasti:

Kaupunginhallitus päättää, että
1) Kokonaisturvallisuuden teemoista valmistellaan yksi uuden, seuraavan kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi tulevan kaupunkistrategian strategisista tavoitteista.
2) Kaupunki kartoittaa henkisen kriisinkestävyyden kannalta keskeisimmät toiminnot ja toimijat kuntatasolla
3) Kaupunki selvittää mahdollisuuksia toimia yhteistyöalustana turvallisuustoimijoille. Ensimmäisenä käynnistetään turvaluokitelluiksi soveltuvien tilojen kartoitus.
4) Kaupunki käynnistää alustavasti syksyllä 2025 toteutettavan kansallisen keskustelufoorumin valmistelun huomioiden, että konsepti tarkentuu edelleen.
5) Kaupunki käynnistää neuvottelut kokonaisturvallisuuskysymysten edistämiseksi yhteiskehittämisellä mm. Hämeen Liiton, Riihimäen kaupungin, kaupunkien yhteisen Define-hankkeen ja tarvittavien kumppanien kanssa.

Kaupunginhallitus hyväksyi muutetun ehdotuksen.

§ 52 Lautakuntien pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset

Kaupunginhallitus merkitsi päätökset tiedoksi ja päättää olla käyttämättä niiden osalta otto-oikeuttaan.

§ 54 Tilapäisen valiokunnan perustaminen

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että valtuusto päättää

  1. asettaa keskuudestaan kuntalain 35 §:ssä tarkoitetun tilapäisen valiokunnan valmistelemaan sivistys- ja hyvinvointilautakunnan erottamista koskevaa asiaa.
  2. valita tilapäiseen valiokuntaan viisi jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen.
  3. nimetä varsinaisista jäsenistä valiokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
  4. että valiokunnan työskentelyssä noudatetaan soveltuvin osin kaupungin hallintosäännön määräyksiä ja että asiat käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ja että valiokunta voi ottaa itselleen sihteerin.