Perheasioiden sovittelu
Sovittelussa pohditaan sellaisia lasten asioiden järjestämiseen liittyviä kysymyksiä, joista vanhempien on vaikea päästä yksimielisyyteen. Tavoitteena on lasten suhteiden säilyminen molempiin vanhempiin sekä auttaa vanhempia löytämään omalle perheelleen sopivat ratkaisut.
Elatusmaksuasioita hoidetaan perheoikeudellisessa yksikössä.
Sovittelu alkaa molempien vanhempien erillisellä alkutapaamisella, jossa vanhemmille kerrotaan sovittelusta. Lisäksi kartoitetaan lapsiin liittyvät asiat, joista vanhempien pitäisi sopia. Sovittelun aikana vanhempia tavataan 1-3 kertaa joko yhdessä tai erikseen.
Perhesovittelija on ulkopuolinen ja puolueeton sekä perheiden kanssa työskentelemään tottunut ammattilainen. Sovittelussa on läsnä kaksi perhesovittelijaa.
Perheasioiden sovittelu on maksutonta sekä ehdottoman luottamuksellista ja perustuu avioliittolain 5. lukuun.
Sovitteluun hakeudutaan Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan alueelta.