Savuttomat vauvat
1.1.2023 alkaen hämeenlinnalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista vastaa Kanta-Hämeen hyvinvointialue eli Oma Häme. Hyvinvointialueuudistuksen astuttua voimaan 1.1.2023 sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy 11 Kanta-Hämeen kunnalta sekä kuntayhtymiltä hyvinvointialueelle. Henkilökunnan ja palveluiden puhelinnumerot säilyvät. Sähköpostiosoitteet vaihtuvat muotoon etunimi.sukunimi@omahame.fi 1.1.2023 alkaen. Palvelut jatkuvat kuten aiemmin: voit asioida samoissa toimipaikoissa kuin tälläkin hetkellä. Asiakkaita ja potilaita palvelevat pääsääntöisesti samat tutut ammattilaiset, tutulla terveysasemalla tai sosiaalihuollon palveluissa. Myös erikoissairaanhoidon palvelut löytyvät edelleen samoista paikoista.
Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa raskaana olevien tupakointi on edelleen samalla tasolla kuin 1980-luvulla. Odottavista äideistä noin 15 prosenttia tupakoi raskausaikana. Hämeenlinnassa syntyy vuosittain noin 700 vauvaa.
Todistetusti tupakointi lisää sikiön, vauvan ja lapsen riskiä joutua kohtaamaan useita sairauksia ja ongelmia. Kaikilla on oikeus tietää, mitä tupakointi raskausaikana merkitsee raskaudelle, sikiölle, vauvalle ja lapselle:
- Sikiöaikana tupakointi supistaa istukan verisuonia ja vauva kärsii hapenpuutteesta. Aivojen kehitys häiriintyy, kasvu hidastuu. Riski keskenmenoon ja ennenaikaiseen synnytykseen kasvaa.
- Syntymän jälkeen vauva kärsii tupakan vieroitusoireista ja on usein itkuisempi kuin savuttomat vauvat. Koliikkiriski on suurentunut, samoin riski kätkytkuolemaan.
- Myöhemmin lapsuuden ja nuoruuden aikana raskauden aikana tupakalle altistuneilla vauvoilla on todettu lisääntynyt riski psyykkiseen sairastamiseen, oppimisvaikeuksiin ja aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöön (ADHD). Raskauden aikana tupakoineiden äitien lapsilla todetaan muita lapsia useammin astma, kakkostyypin diabetes ja ylipainoa. Raskaudenaikainen tupakointi altistaa poikia lapsettomuudelle myöhemmin omassa elämässään.
Hämeenlinnan neuvolat käynnistivät kesäkuussa 2017 kampanjan, jossa kannustetaan kaikkia odottavia perheitä savuttomuuteen. Savuttomat vauvat -kampanja on ollut tauolla koko korona-ajan ja tauko jatkuu toistaiseksi.
Kampanjassa kaikki odottavat perheet saavat tietoa savuttomuuden hyödyistä ja voivat tehdä häkämittauksen. Häkämittari mittaa hengitysilmasta häkäpitoisuuden ja arvioi kuinka paljon häkää kulkeutuu äidin verenkierrosta sikiöön. Mittaukset tehdään ensimmäisellä neuvolakäynnillä ja keskiraskauden käynnillä.
Liity kampanjan seuraajaksi Facebookissa Savuttomat vauvat -sivuilla.

Anna vauvasi kasvaa ja kehittyä savuttomasti
Jos tupakoit, tule neuvolaan ja me autamme sinua vähentämään tupakointia tai jopa lopettamaan tupakoinnin. Ota yhteyttä oman alueesi neuvolaan, vaikka jo raskauden suunnitteluvaiheessa. Apunasi on hoitopolussa esitellyt keinot:
- ammattilaisten tuki,
- vertaisryhmät,
- informatiiviset häkämittaukset,
- materiaalit verkossa ja
- korvaushoitotuotteet.
Kaikki tupakoinnin lopettavat ja tupakoimattomat odottajat saavat neuvolasta kortin, jolla saa alennuksia ja mahdollisesti pieniä tuotelahjoja hämeenlinnalaisista yrityksistä. Edut ovat kertaluontoiset. Savuttomuutta tukemassa olevat yritykset (lista päivittyy koko ajan):
- Kaisan kukka, -10% kastetilaisuuden kukkatilauksesta
- Kauneuspiste Linnan Neito, -20% alennuksen kasvohoidoista
- Koti Consulting, yhdestä kotisiivouksesta -15%
- Parturi-kampaamo Amuletti, ilmaiset No Nothing -shampoon ja hoitoaineen
- Jukolan Apteekki, -25% alennuksen Raskaus ja Imetys-monivitamiineista
- Artemis City Spa, -10% kaikista tuotteista ja palveluista
- Artisan Kauppapaikka Tavastilan Kauppakeskuksessa, -10% yhdestä tuotteesta tai palvelusta
- Konditoria-leipomo Laurell (Sibeliuksenkatu, Green Laurell, Tuulonen, Tampereentien leipomonmyymälä), -10% ristiäiskakusta
- Ravintola Piparkakkutalo tarjoaa kaksi jälkiruokaa puoleen hintaan.
- Alusvaateliike Siro, -10% alennuksen kaikista imetysliiveistä
- Parolantien kukkapalvelu, -15% kertaostoksesta
- My Milou, -10% kertaetu vaatteista, asusteista ja kengistä
- Kirppari Aarreaitta, ilmaisen kahvin ja leivoksen kirpparin kahviossa, – 10% normaalista viikkovuokrasta sekä leimakortin jolla 10 viikon jälkeen saa yhden viikon – 50%
- Kellokeskus Laine, hopeinen bola-helinäkoru hintaan 59€ (ovh 72€)
- Kiinteistömaailma/ Kasarmikatu 13, -25% normaalista välityspalkkioprosentista
- Tmi MidTract, kätilö/urheiluhieroja Tanja Korjus, -10% alennuksen hieronta- ja kätilöpalveluista
- Hämeenlinnan ja Hattulan kotipizza, -10 % alennusta ostosten loppusummasta. Tarjous on voimassa Tuulosen, Hätilän, Lukiokadun, Kaurialan, Tiiriön ja Parolan Kotipizzoissa eikä tarjousta voi yhdistää muihin tarjouksiin.
- Hämeenlinnan liikuntahallit, kaksi uimahallikäyntiä Hämeenlinnan tai Lammin uimahallissa
- Joogakoulu Kajo, yksi joogatunti veloituksetta
(joko raskausajanjoogaan torstaisin klo 15.30-17.00 tai äiti-vauvajoogaan torstaisin klo 14.00-15.00) - Hämeenlinnalaismamit ry, ilmainen jäsenyys vuodeksi
