Ryhmätoiminta
Perhekeskus Uppiksen kaikki toimijat järjestävät ryhmätoimintaa eri puolilla Hämeenlinnaa.
Perhekeskusverkostoon kuuluvat niin neuvolapalvelut, hyvinvointialueelle sote-palveluiden kanssa siirtyvät oppilashuollon toimijat sekä varhaiskasvatuksen henkilöstö.
Ryhmätoiminnan tavoitteena on lisätä ihmisten hyvinvointia ja auttaa ihmisiä tutustumaan uusiin ihmisiin.
Ryhmätoiminta on yhden tai useamman ammattilaisen ohjaamaa mutta parhaimmassa tapauksessa yhdessä ryhmään osallistuvien henkilöiden kanssa suunnittelemaa, tavoitteellista toimintaa. Ryhmätoiminta tarjoaa vertaistukea ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Ryhmätoiminnassa arjen erikoiset ja tavalliset asiat kohtaavat yhdessä ihmisten kanssa.
Perhekeskuksen ryhmätoiminta on tarvelähtöistä ja monet hyvät ryhmäideat syntyvät tuen tarpeen tunnistavien ihmisten toimesta. Ryhmä on kasassa silloin, kun perhekeskukseen kuuluva työntekijä onnistuu saattamaan vähintään kahdesta kolmeen henkilöä samaan tilaan.
Perhekeskuksen ja perhekeskus verkostoon kuuluvat työntekijät saattavat suositella sinulle ryhmätoimintaan osallistumista.
Vertaistuen avulla ryhmään osallistuvan on mahdollista ymmärtää, ettei oma, mahdollisesti vaikeakin tilanne kosketa ainoastaan itseä tai omaa perhettä.
Työntekijät pyrkivät suunnittelemaan ryhmät niin, että vaikka osallistuvat henkilöt olisivatkin persoonaallisuus piirteiltään erilaisia, heitä yhdistää arjessa saman tyyppiset asiat. Esimerkiksi vanhempien vertaistukiryhmään osallistuvia vanhempia yhdistää tarve kohdata muita vanhempia ja keskustella vanhemmuuteen liittyvistä asioista.
Perhekeskus Uppiksen toimijoiden järjestämää ryhmätoimintaa koostetaan yhteiseen vuosikelloon. Vuosikello näyttää sinulle nopeasti ajankohdat, jolloin ryhmä järjestetään.
Vuosikellosta löydät kaikki oleelliset tiedot liittyen ryhmään: kuka järjestää, milloin ja missä, löydät myös kellosta yksittäisten ryhmien ryhmäesitteet, jotka voit ladata laitteellesi lukeaksesi lisää ryhmästä.
Tutustu ryhmätoiminnan vuosikelloon.