Assi-sairaalan edustalla on nyt 30 metriä pitkä lasten ja nuorten kaupunkitaideteos

Ahveniston uuden sairaalan – tuttavallisemmin Assin – työmaalla käy jo kuhina. Uusi sairaala valmistuu vuonna 2026. Aluetta ympäröi pitkä työmaa-aita, johon kaivattiin inhimillisyyttä ja taidetta ympäristöä piristämään. Nyt alueelle on noussut 30 metriä pitkä lasten ja nuorten yhteisötaideteokseksi muuttama työmaa-aita. Aita sijaitsee tien vasemmalla puolella sairaalan mäelle saavuttaessa.

Lapsia Assi-sairaalan kuvitetun työmaa-aidan edustalla

Aidan yhteisötaideteoksen tekemiseen osallistui monen ikäisiä taiteilijoita, jotka kuvasivat ajatuksiaan maailman inhimillisimmästä sairaalasta. Kouluilla ja varhaiskasvatusyksiköissä järjestetyissä taidetyöpajoissa tutustuttiin opettajien ja varhaiskasvattajien johdolla uuteen sairaalaan ja keskusteltiin siitä, mitä inhimillisyys on ja kuinka se voisi sairaalassa näkyä. Työpajoihin osallistui yli 600 lasta, ja 29 teosta päätyi osaksi yhteisötaideteosta. Aidan teokset etenevät ikäjärjestyksessä alkaen pienimmistä 4-vuotiaista taiteilijoista päättyen 15-vuotiaiden nuorten teoksiin. Assin värejä toistavan taustan taiteilivat Kulttuurikeskus ARXin avoimen Tuu ja tee -työpajan lapset. Kokonaisuuden koordinoinnista vastasivat ARXin taidekasvattaja Auni Tuovinen ja graafikko Liina Harhala.

Työmaa-aidan yhteisötaideteoksen mahdollistivat Kulttuurikeskus ARX, Kanta-Hämeen keskussairaala sekä joukko hämeenlinnalaisia opettajia, varhaiskasvattajia ja perhepäivähoitajia, jotka ohjasivat taidetyöpajat yksiköissään.

Työmaa-aidan piirustuksista vastaavat taiteilijat ovat:

  • Olivia Alanne
  • Eelis Alarotu
  • Emilia Eliander
  • Huuko Heiniö
  • Fanni Heritty
  • Saima Honkanen
  • Camilla Huttunen
  • Nuutti Jokinen
  • Anna Jylhä
  • Elvi Keskinen
  • Eeva Kivinen
  • Luca
  • Siiri Martikainen
  • Stiina Mäkelä
  • Ilona Möttönen
  • Pipsa Niemelä
  • Nella Pelkonen
  • Martta Peltola
  • Elli Petäjäniemi
  • Nella Pikivirta
  • Laura Przybylo
  • Hilla Puolimatka
  • Terttu Rantanen
  • Robin
  • Lauri Toivonen
  • Venla Wahlberg
  • Leenu Wallin
  • Henna Ylikippari
  • Anonyymi taiteilija
Lapsia Assi-sairaalan työmaa-aidan teoksen julkistamistilaisuudessa