Hämeenlinnan kaupungin ja Hattulan kunnan ympäristöpalkinnon saaja vuonna 2025

Hämeenlinnan kaupunkirakennelautakunta päätti kokouksessaan 13.5. antaa vuoden 2025 Hämeenlinnan kaupungin ja Hattulan kunnan ympäristöpalkinnon Kyhkysenniemen asukasyhdistykselle, joka on jo kolmisenkymmentä vuotta ylläpitänyt talkoovoimin Kyhkysenniemen uimarantaa ja varustanut sen muun muassa laiturilla, pukukopilla ja grillauskatoksella. Ranta-aluetta on pidetty kaikin puolin kunnossa ja uimarantaa on säännöllisesti kohennettu, jotta se soveltuu myös pienille lapsille. Suosittu uimaranta on kaikille avoin eikä rajoitu vain yhdistyksen jäsenten käyttöön.

Asukasyhdistys on järjestänyt avoimia onkikilpailuja kesäisin ja pilkkikilpailuja talvisin. Samalla on jaettu tietoa Äimäjärven tilasta ja sen virkistyskäytöstä. Talvisin on järjestetty retkiä läheiseen Kuparisaareen.

Pienen yhdistyksen historian mittavin hanke on viime kesänä valmistunut Hukarinlahden lintutorni

Lintutorni on osoittautunut erittäin suosituksi kohteeksi niin paikkakuntalaisille kuin muualta tuleville. Tornin rakentamiseen osallistui suuri joukko talkoolaisia, myös yhdistyksen ulkopuolisia. Asukasyhdistyksen yhteistyökumppaneita ovat olleet muun muassa BirdLife Kanta-Häme, Hattulan-Kalvolan riistanhoitoyhdistys, Kalvolan Metsästysseura, partiolaiset ja muutamat muut yhdistykset. Lintutorni palvelee läheisen Iittalan yhtenäiskoulun sekä päiväkodin oppimisympäristönä, jossa lapsia ja nuoria perehdytetään alueen linnustoon sekä järviluontoon laajemminkin.

Hukarinlahti on tarkoitus liittää osaksi valtakunnallista Sotka-verkostoa. Se on maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön hanke vesilinnuston elinolojen kohentamiseksi ja niiden kantojen vahvistamiseksi. Tornilla järjestetään keväisin ja syksyisin opastettuja lintujen tarkkailutilaisuuksia. Lahdelle on jo asennettu sorsalintujen tekopesiä ja rannan puihin on kiinnitetty pesäpönttöjä. Niitä tuodaan lisää kuluvan kevään aikana.

Asukasyhdistyksen aktiivinen toiminta vahvistaa vapaa-ajan tarjontaa ja asukkaiden kiinnittymistä kotiseutuunsa. Se edistää myös yhteisöllisyyttä ja kotiseutuhenkeä sekä jakaa tietoa ympäröivästä luonnosta ja perehdyttää sen ilmiöihin. Uimaranta ja lintutorni lisäävät Iittalan vetovoimaa ja ne palvelevat myös Lasimäen matkailijoita.

Ympäristöpalkinto Lilja Rubus

Ympäristöpalkinto on valokuvataiteilija Marjukka Vainion työ, Lilja Rubus, joka annetaan vuodeksi kiertopalkintona palkitun käyttöön. Ympäristöpalkinto luovutetaan 9.8.2025 Elomessuilla. Kiertopalkinnon lisäksi palkintona on 1 000 euroa.

Ympäristöpalkinto voidaan myöntää Hämeenlinnan kaupungissa tai Hattulan kunnassa toimivalle yksittäiselle ihmiselle, yhteisölle tai yritykselle. Ehdotuksia vuoden 2025 ympäristöpalkinnon saajaksi ovat voineet tehdä kaikki asiasta kiinnostuneet. Määräaikaan mennessä tuli kuusi ehdotusta. Kaupunkirakennelautakunta päätti ottaa vuoden 2025 ehdotuksiin mukaan myös viime vuoden ehdotukset lukuun ottamatta palkittuja ehdotuksia. Vuonna 2024 ehdotuksia tuli poikkeuksellisen paljon.

Lisätietoja: