Hämeenlinnan kaupungin tarkastuslautakunnan vuoden 2024 arviointikertomus on julkaistu
Hämeenlinnan kaupungin tarkastuslautakunta on julkaissut vuoden 2024 Arviointikertomuksen. Kertomus tarjoaa kattavan katsauksen kaupungin toimintaan ja talouteen, sekä arvioi asetettujen tavoitteiden toteutumista.
Arviointikertomus sisältää mm. seuraavat keskeiset havainnot:
- Talouden tila: Kaupungin talous on kehittynyt valtuustokauden aikana myönteisesti, erityisesti vahvan verotulokehityksen ansiosta. Toisaalta kuntatalouden heikkenevät näkymät edellyttävät päättäjiltä perehtyneisyyttä ja näkemystä pitkän aikavälin kestävän talouden ylläpitoon.
- Strategian toteutuminen: Tarkastuslautakunnan arvion mukaan valtuustokauden aikana on edetty kohti Houkutteleva Hämeenlinna -visiota, sekä päämäärille asetettujen tavoitteiden toteumatiedon että vaikuttavuustavoitteiden laajan analyysin perusteella. Strategiset toimeenpano-ohjelmat jatkavat pitkäjänteistä toimiala- ja toimijarajat ylittävää työtä myös seuraavalla valtuustokaudella.
Tarkastuslautakunta esittää kertomuksessaan suosituksia toiminnan ja talouden kehittämiseksi. Kertomus on luettavissa kokonaisuudessaan verkkosivuiltamme: www.hameenlinna.fi/arviointikertomus.
Lisätietoja:
Vilenius-Hubbard Annastiina
- Tarkastuspäällikkö,71898
- 040 827 6206
- annastiina.vilenius-hubbard@hameenlinna.fi