Hämeenlinnan Kaupungin Teatteri Oy:n toimitusjohtajana on 16.9.2019 aloittanut KTM Pasi Ruohonen

Uuden toimitusjohtajan valinta on ensimmäinen vaihe muutoksessa, jossa Hämeenlinnan Kaupungin Teatteri Oy siirtyy kahden johtajan malliin. Toimitusjohtaja vastaa kokonaisuudesta ja liiketoiminnasta ja myöhemmin valittava taiteellinen johtaja kantaa vastuun taiteellisesta lopputuloksesta.

Toimitusjohtajan tehtävänä on teatterin rakennemuutoksen johtaminen. Teatterista muodostetaan tuotantotalo, joka tulee käsittämään omaa tuotantoa, ostettuja produktioita sekä esitys- ja näyttelijävaihtoja muiden teattereiden kanssa samoin kuin yhteistyötä muiden hämeenlinnalaisten kulttuuritoimijoiden kanssa. Tavoitteena on koota näistä aineksista yhdessä henkilöstön, hallituksen ja valittavan taiteellisen johtajan kanssa Hämeenlinnan Kaupungin Teatterin näköinen toimintamalli. Muutos itsessään ei ole tarkoitus vaan nimenomaan halusta varmistaa teatterin ammattimainen toiminta, joka tulee turvaamaan katsojille mahdollisuuden nauttia edelleen loistavasta teatteritaiteesta Hämeenlinnassa.

Pasi Ruohonen on valmistunut ekonomiksi Tampereen yliopistosta 1993 pääaineenaan markkinointi. Lisäksi hän on suorittanut johtamisen erikoistutkinnon vuonna 2004 organisaation toiminnasta ja sen kehittämisestä, johtajuudesta ja johtamisen välineistä.

Ruohonen on toiminut valmistumisensa jälkeen liiketoiminnan johtotehtävissä monipuolisesti hyvinkin erilaisilla toimialoilla. Viimeksi hän on toiminut perheyhtiön johtotehtävissä ja työuransa alussa ollut myös mukana samaisen yhtiön perustamisessa ja käynnistämisessä. Välillä hän on toiminut graafisella alalla Painotalo Auranen Oy:n toimitusjohtajana, kiinteistö- ja käyttäjäpalveluiden parissa Lassila & Tikanoja Oyj:ssä myyntijohtajana, Leafillä (nykyisin Cloetta) liiketoiminnan kehittämispäällikkönä ja kaupallisessa radiossa NRJ:n myyntijohtajana.

Ruohosella on monipuolinen kokemus liiketoiminnan ja ihmisten tuloksellisesta johtamisesta useilta toimialoilta ja erilaisista yrityskulttuureista. Yhteistä tehtävissä on ollut vahva haasteellisuus, muutosjohtaminen ja kasvuhakuisuus sekä organisaation, liiketoiminnan, prosessien ja asiakkuuksien kehittäminen ja rakentaminen. Oleellinen osa onnistumista on niin ikään aina ollut uusien markkinoiden, jakeluteiden ja asiakkuuksien luominen sekä myytävien palvelujen ja tuotekonseptien kehittäminen ja tuotteistaminen.

”Olen 50-vuotias, perheellinen kahden aikuisen lapsen isä. Asun Turussa ja koti pysyy siellä edelleen. Etäjohtajaksi en kuitenkaan ryhdy, vaan työtä tehdään Hämeenlinnassa ja on tärkeää olla läsnä teatterin arjessa. Meillä on mökki Riihimäellä, mistä käsin Hämeenlinna on tullut tutuksi jo monena vuonna ja erityisesti kaupungin vireys kesäaikaan on ollut merkillepantavaa. Toivon, että panokseni Hämeenlinnan kulttuurielämään tulee vaikuttamaan myös kaupungin vireyteen positiivisesti talviaikaan” sanoo Ruohonen.

Lisätietoja

Pasi Ruohonen p. 040 0531778, pasi.ruohonen@hmlteatteri.fi