Hämeenlinnan kaupungin uusi kiinteistöjohtaja Petri Paavilainen aloitti tehtävässä helmikuun alussa

Helmikuun alussa 2025 Hämeenlinnan kaupungilla aloittanut kiinteistöjohtaja Petri Paavilainen kertoo työurastaan rakennus- ja kiinteistöalalla ja ajatuksistaan uuden roolin äärellä. Kiinteistöjohtaja vastaa tilapalveluiden tulosyksiköstä, jossa työskentelee noin 30 henkilöä.

Päätehtävämme tilapalveluissa on huolehtia kaupungin palveluverkostoon kuuluvien tilojen hallinnasta ja tiloihin liittyvistä palveluista. Iso osa työtehtäviäni on myös kiinteistöohjelman mukaisten tavoitteiden täytäntöönpano, esimerkiksi tarpeettomien kiinteistöjen myynti tai purku.

Olen työskennellyt rakennus- ja kiinteistöalalla käytännössä koko ikäni. Koulutus- ja työhistoriani on mennyt niin sanotusti pitkän kaavan mukaisesti. Aloitin kouluikäisenä rakennustyömaalla apupoikana, josta työn kautta etenin kirvesmieheksi. Valmistuin aikanaan ammattikorkeakoulusta suunnittelijaksi ja vajaa 10 vuotta sitten rakennustuotantotalouden YAMK-insinööriksi. Toimin pitkään rakennusalan yrittäjänä rakennus- ja urakointitöissä, mutta myös suunnittelijana sekä rakennuttajakonsulttina. Viimeisen 10 vuoden aikana olen ollut vetämässä konsulttiyritystä sekä ollut alue- ja yksikönjohtajana muutamassa rakennusliikkeessä pääkaupunkiseudulla, jossa myös kiinteistökehitys oli iso osa työnkuvaani.

Hämeenlinnan kaupungin uusi kiinteistöjohtaja katsoo kameraan ja hymyilee.
Petri Paavilainen

Kiinnostuin kiinteistöjohtajan tehtävästä, kun halusin muutosta työnkuvaani ja etsin työtä, joka on oikeasti merkityksellistä. Olen viihtynyt nämä ensimmäiset pari kuukautta erittäin hyvin ja koen, että minut on otettu hyvin osaksi Hämeenlinnan väkeä. Työyhteisö on kerrassaan mahtava ja ilmapiiri erinomainen. Kaupunkiorganisaatio on mielestäni sopivan kokoinen ja toimii ilman turhaa hierarkiaa, mikä tekee asioiden hoitamisesta kohtuullisen vaivatonta. On ilo työskennellä eri alojen ammattilaisten kanssa ja saada yhdessä asioita tapahtumaan.

Tavoitteeni on, että pystyn osaltani vaikuttamaan siihen, että pystymme tarjoamaan kaikille kaupunkilaisille vastuulliset, turvalliset ja terveelliset tilat omassa palveluverkostossamme. Panostamme jatkossa oman palveluverkostomme vastuulliseen kehittämiseen ja ylläpitoon. Rakennetun ympäristön hoidossa on tärkeää huomioida taloudellisuuden lisäksi myös ympäristö- ja sosiaaliset arvot. Hämeenlinnan kaupungilla on myös jonkin verran vanhoja käytöstä poistettuja rakennuksia, joille meillä ei ole tarvetta omassa palveluverkostossamme. Ajatukseni on, että käytöstä poistetut rakennukset vaativat usein hieman kiinteistökehitystä, jotta niille saadaan uusi elämä.