Hämeenlinnan kaupunki tutki ympäristön tilaa vuonna 2024
Hämeenlinnan kaupunki tutkii ja seuraa ympäristön tilaa vuosittain keskittyen vesiin, pohjavesiin, pilaantuneisiin maa-alueisiin, luonnon monimuotoisuuteen sekä ilman laatuun ja kasvihuonekaasupäästöihin. Kunnilla on tärkeä rooli ympäristön pilaantumisen ja luontokadon ehkäisemisessä. Erilaisilla toimenpiteillä voidaan ehkäistä ympäristön pilaantumista ja turvata luonnon monimuotoisuus arvoja Hämeenlinnan omistamilla mailla.
Vuonna 2024 vesinäytteitä otettiin yhteensä kahdeksalta järveltä Hämeenlinnan ja Hattulan alueelta, lisäksi otettiin yksi ojavesinäyte. Pitkän aikasarjan vesinäytteet kertovat järvien tilan kehityksestä, kuten rehevöitymisestä. Pohjavesien laatua seurattiin sellaisilla kohteilla, joissa riski haitta-aineiden pääsystä pohjavesiin oli kasvanut. Tällaisia alueita olivat esimerkiksi vanhat kaatopaikat.
Hämeenlinnan kaupunki aloitti luonnon monimuotoisuusohjelman valmistelun, jonka tarkoituksena on kehittää toimintatapoja ekologisesti kestävämmäksi. Kunta-Helmi avustuksen turvin Aulangon kynäjalavametsissä poistettiin puustoa kynäjalavien kasvuolosuhteiden parantamiseksi. Avustusta saatiin myös Hattelmalanharjun pähkinäpensaslehdon arvokkaan lajiston kartoittamiseen. Kartoituksen tulokset huomioidaan tulevissa lehdon hoitotöissä, jossa parannetaan pähkinän kasvuolosuhteita.
Luonnon monimuotoisuutta edistettiin myös torjumalla aktiivisesti vieraslajeja, jotka uhkaavat kotoperäisiä lajejamme. Jättiputkikasvustoja torjuttiin Hämeenlinnan kaupungin mailta usealta eri kohteelta. Kaupunki poisti jättipalsamia siimaamalla sekä kitkemällä ja viime vuosien tapaan myös lampaat osallistuivat torjuntatyöhön Ojoisilla ja Visamäessä. Komealupiinia kitkettiin talkoilla muun muassa Hämeenlinnan Sairiossa rantareitin arvoniityltä. Espanjasiruetanan keräysastioita oli Hämeenlinnan kantakaupungin alueella useassa kohteessa. Myös hyytelösammaleläimille sijoitettiin keräysastia laivarantaan, jonne sai laittaa vedestä kerätyt hyytelösammaleläimet. Vanajavedeltä isosorsimoa poistettiin ruoppaamalla usealta eri kohteelta.
Ilman laatua seurataan jatkuvatoimisilla mittauslaitteilla. Ilman laadun mittausasemalla mitataan katupölyn ja liikenteestä aiheutuvia ilman laatuun vaikuttavia parametrejä, kuten hengitettäviä hiukkasia. Kevät on kriittistä aikaa ilmanlaadun huonontumiselle katupölyn vuoksi. Heikentyminen on hetkittäistä ja kaupunki tiedottaa tarvittaessa heikosta ilmanlaadusta. Kasvihuonekaasupäästöjä seurataan viikoittain toteutettavalla nettipohjaisella CO2-raportilla.
Tarkempia tietoja Hämeenlinnan kaupungin ympäristön tilan seurannasta vuonna 2024 löytyy kaupungin verkkosivuilta Ympäristön tilan seuranta – Hämeenlinna (hameenlinna.fi)
Lisätietoja:
Tuominen Hanna
- Ympäristöasiantuntija,73015
- 050 544 2005
- hanna.tuominen@hameenlinna.fi