Hämeenlinnan lyseo juhlii pyöreitä

Hämeenlinnan lyseo juhlii 150-vuotiasta taivaltaan 12.5.2023. Koulun ensimmäinen työpäivä oli 1.9.1873, mutta koska syksy on erityisesti lukiossa kiireistä aikaa, päädyttiin pitämään pääjuhla jo keväällä.

Juhlapäivänä sekä Lyseon koulu että Hämeenlinnan lyseon lukio järjestävät yhteisen kulkueen Linnanpuistosta torille, jossa Lyseon väki vastaanottaa kaupungin tervehdyksen Raatihuoneen parvekkeelta. Tervehdyksen tuo kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Anne Laatikainen.

Lyseon väki toivottaa kaikki entiset ja nykyiset oppilaat tervetulleiksi mukaan kulkueeseen. Kulkueeseen voivat liittyä kaikki lyseon entiset oppilaat joko kokoontumispaikalta kirjaston takaa tai Lycee-kartanon edestä Linnankadulta. Koulun ohje kulkueeseen liittymisestä löytyy Hämeenlinnan lyseon lukion kotisivuilta.

Kulkue lähtee klo 12.45 kevyen liikenteen väylää kirjaston takaa Rauhankatua pitkin ylös mäkeen, kääntyy Lukiokadulle ja jatkaa Linnankatua pitkin ohi lyseorakennuksen kohti toria.

Kulkueen aikana ajoneuvoliikenne häiriintyy Rauhankadun pohjoispäässä kirjaston tuntumassa, Lukiokadulla, Linnankadulla, Birger Jaarlin kadulla ja Hallituskadulla.

Lyseota juhlistetaan myös illalla Verkatehtaalla

150-vuotisjuhlaa vietetään samana iltana Verkatehtaalla. Juhlaan osallistuvat Lyseon lukion 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat, Lyseon koulun ja Hämeenlinnan lyseon lukion opettajia ja henkilökuntaa, pieni kutsuvierasjoukko ja entisiä Lyseon oppilaita. Juhla on täyteen myyty.

Juhlan kaikki esiintyjät ovat Lyseon entisiä tai nykyisiä opettajia tai opiskelijoita, jotka esittävät lyseolaisten tuotantoa.

Koulussa juhlavuotta on vietetty monin tavoin. Koulun historiaa on nykylukiolaisille valaistu muun muassa päivänavauksin, ja entisiä oppilaita on ollut asiantuntijavieraina. Vanhoja kuvia on digitoitu, ja niitä opiskelijat saavat katsoa aulan näytöstä. Myös opetuksessa koulun juhlavuosi huomioidaan vuodenvaihteeseen saakka sopivin teemoin.

Lisätiedot

Kulkuetta koskien: Lyseon lukion apulaisrehtori Tiina Kivinen, tiina.kivinen@kktavastia.fi, puh. 040 5008913

Juhlavuotta ja 150-vuotisjuhlaa koskien: lukion rehtori Pieta Tukkimäki-Hildén, pieta.tukkimaki-hilden@kktavastia.fi, puh. 044 5009542

Lyseon koulua koskien: Lyseon koulun rehtori Pasi Seila, pasi.seila@hmledu.fi, puh. 040 5923038