Hämeenlinnan muuttajatutkimus kertoo: Hämeenlinna yllättää tulijat positiivisesti

Hämeenlinnan kaupunki toteutti muuttajatutkimuksen yhteistyössä Innolinkin kanssa tänä keväänä.  Edellisen kerran tutkimus toteutettiin vuonna 2019. Tutkimuksen tulokset ovat ilahduttavan positiivisia ja kertovat muun muassa sen, että Hämeenlinna hurmaa vehreydellään, turvallisuudella ja sijainnillaan, ja jopa 69 prosenttia lähtömuuttajista voisi harkita muuttoa takaisin Hämeenlinnaan. Tulijoita yllättävät iloisesti lähes kaikki asiat ja monella ei ole mitään kielteistä sanottavaa.

Tutkimus toteutettiin puhelinhaastatteluina maalis-huhtikuussa 2023. Tutkimuksen kohderyhmää olivat Hämeenlinnaan lähivuosina muuttaneet sekä Hämeenlinnasta lähivuosina pois muuttaneet henkilöt. Tulokset perustuvat 204 vastaukseen, joista noin puolet oli tulomuuttajia ja puolet lähtömuuttajia.

Työn ja viihtyisän asumisen perässä liikutaan

Työn perässä liikkuminen näkyy sekä lähtö- että tulomuuttajien vastauksissa. Tulomuuttajat nostavat tavallisimmin muuton syyksi myös aiemmat tai nykyiset siteet Hämeenlinnaan ja hyvien kulkuyhteyksien arvostamisen. Hämeenlinnaan muuttaneista jopa 43 prosenttia ilmoittaa tulleensa jäädäkseen ja 29 prosenttia aikoo asua pidempään. Vain 3 prosenttia arvioi olevansa vain kääntymässä ja muuttaa pian pois.

Tulomuuttajien kärkisyyt olivat:

  • Kunnasta löytyi tarpeisiini vastaava asunto tai tontti (vaikutti merkittävästi tai jonkin verran 84 %)
  • Kunnassa on viihtyisiä asuinympäristöjä (vaikutti merkittävästi tai jonkin verran 80 %)
  • Kunnassa arkielämä on sujuvaa (vaikutti merkittävästi tai jonkin verran 68 %)

Lähtijöiden tavallisimpia muuttosyitä olivat työt, opiskelut, perhesuhteisiin liittyvät tekijät sekä tahtotila muuttaa isompaan kaupunkiin.

Hämeenlinnaan muutettiin eniten Helsingistä ja seuraavilla sijoilla olivat Vantaa, Janakkala ja Hyvinkää. Hämeenlinnasta muutettiin taas eniten Hattulaan, Helsinkiin, Tampereelle ja Espooseen.

Hämeenlinna houkuttaa ja koukuttaa

Muuttajatutkimuksen ja vuonna 2020 toteutetun kaupunkikuvatutkimuksen tulokset ovat erittäin yhdenmukaiset. Molemmissa tutkimuksissa Hämeenlinnan vahvuuksina nousevat esiin vehreys, turvallisuus ja rauhallisuus sekä keskeinen sijainti. Erityisen hienoa Hämeenlinnassa ovat molempien kyselyn kohderyhmien mielestä luonto, kaiken lähellä oleminen, Ahvenisto, Aulanko, vesistöt, harrastusmahdollisuudet ja kulkuyhteydet.

Tutkimus paljastaa myös, että monilla lähtijöillä on kaihoa paluuseen. Peräti 69 prosenttia voisi muuttaa takaisin (varmasti 12 % tai mahdollisesti 57 %). Vain yksi kymmenestä pitää ajatusta täysin mahdottomana. Lähtijät jäivät kaipaamaan etenkin luontoa, kulttuuritarjontaa, kaunista ja rauhallista kaupunkia, ystävällisiä ihmisiä, Aulankoa, kaiken lähellä olemista ja saavutettavuutta.

Asumiseen, sujuvaan arkeen ja tapahtumiin kannattaa panostaa

Tutkimuksen mukaan asumiseen panostaminen kannattaa, sillä muuttajat hakevat selkeästi mieleistä asumisympäristöä sekä asuntoa tai tonttia. Oma arjen sujuvuus on keskiössä, kun päätöksiä tehdään. Hämeenlinnan kehityskohteita ovat muuttajien mielestä modernin, nykyaikaisen ja kehittyvän kaupungin vaikutelman vahvistaminen. Myös elävyyttä ja tapahtumia toivotaan lisää, vaikka samaan aikaan muun muassa kulttuuritarjonta saa positiivista palautetta.

Muuttajatutkimus osoittaa pehmeiden arvojen, kuten viihtyisän asuinympäristön ja sujuva arjen, vaikuttavan muuttopäätökseen vahvemmin kuin kovien arvojen. Tätä tukevat myös asiat, joita poismuuttajat jäävät Hämeenlinnasta kaipaamaan ja jotka voisivat olla painavia syitä paluumuuttoon.

Lisätiedot

Markku Rimpelä, strategiajohtaja
puh. 040 071 2219