Hämeenlinnassa maahanmuuttajia autetaan työuralle

Hämeenlinnassa maahanmuuttajia autetaan työuralle erilaisin toimin. Työpolku-hankkeesta apua saanut asianajaja Osamah Al-sammarraie kouluttautuu parhaillaan koneasentajaksi.

Suurimmat työllistymiseen liittyvät haasteet ulkomaalaisilla liittyvät suomen kielen osaamiseen.  Osamah Al-sammarraie tuli Suomeen turvapaikanhakijana vuonna 2013. Suomen kieli on osa kotouttamiskoulutusta, ja Al-sammarraie on jatkanut opiskelua päättäväisesti sen jälkeenkin. Puhuminen sujuu jo hyvin, ja seuraavaksi osaamista syvennetään kirjoittamisen puolella.

Aktiiviselle Al-sammarraielle on kertynyt työkokemusta vastaanottokeskusten ohjaajan ja tulkin tehtävistä, hoiva-alan harjoittelusta ja lakimiehen avustajan töistä, joita hän on tehnyt osa-aikaisesti opiskelujen ohessa. Hän opiskelee Ammattiopisto Tavastiassa, asuu perheineen Hämeenlinnan keskustassa ja haaveilee vakituisesta työpaikasta uuteen ammattiin valmistumisensa jälkeen vuonna 2020.

Apuna työelämään pääsemisessä on toiminut Hämeen Setlementin, TE-keskuksen sekä kaupungin tukema hanke Työpolku, jossa keskitytään maahanmuuttajien yksilölliseen työhönvalmennukseen.

– Työpolku auttoi minua paljon työpaikan hakemisessa ja myös opiskelujen aloittamisessa. Teimme hakemuksia ja sain neuvoja esimerkiksi työhaastattelua varten, Al-Sammarraie kertoo.

Oma aktiivisuus on tärkeä tekijä työpaikan löytymisessä. Al-sammarraienin mielestä tärkeintä on opiskella suomen kieltä niin, että sillä oikeasti pärjää. Toinen seikka on suomalaisen kulttuurin ymmärtäminen.

– Ihmisten lähestyminen vaatii täällä aikaa, eikä se ole huono asia, että luottamus syntyy hitaasti. Nuorilla on ehkä vähemmän ennakkoluuloja, hän mainitsee.

Osamah Al-sammarraie (vas.) on päässyt työhaastattelun kautta osa-aikaiseksi avustajaksi asianajotoimistoon.

Hukkaan menevää osaamista

Työpolku-hankkeen projektipäällikkö Maija Hiltunen on havainnut positiivista muutosta työnantajien asenteissa ulkomaalaisia kohtaan.

– Tilanne on muuttunut viidessä vuodessa ja nyt heidän on helpompi saada työtä. Asia on tullut työnantajille tutummaksi ja työvoiman tarve kasvanut, Hiltunen sanoo.  

International Talents in Kanta-Häme -hanke tukee korkeasti koulutettujen maahan- ja paluumuuttajien linkittymistä työelämään ja omaa osaamistaan vastaaviin verkostoihin. Myös Al-sammerraie on yksi hankkeeseen osallistuneista.

– Olen hämmästynyt, kuinka korkeaa osaamista hankkeessa mukana olevilla on. On mahtava huomata, mitä mahdollisuuksia kv-osaaja voi tarjota muun muassa yritysten kasvun kehittymisessä, vastikään hankkeen projektipäällikön tehtävissä aloittanut Heini Sirén sanoo.

Hämeenlinnassa asuu noin 2 500 (Tilastokeskus, 2017) ulkomaan kansalaista, joista suuri osa on Virosta, Puolasta, Irakista, Somaliasta ja Venäjältä.  Heidän osuutensa kaupungin asukkaista on 3,7 % (2017), kun esimerkiksi Helsingissä heitä on 9,5 %. Hämeenlinnan seudulla on lähes 300 työtöntä ulkomaalaista työnhakijaa (TE-keskus 1/19). Kanta-Hämeessä heitä on 461.

Teksti ja kuva: Jenni Manninen