Hämeensaaren Kesäkatu avautuu jälleen

Hämeenlinnan kaupunki toteuttaa myös tulevana kesänä Hämeensaaren Kesäkatu -konseptin. Viime vuotiseen tapaan Kesäkadulle voi kuka tahansa järjestää oman tapahtumansa ja olla samalla luomassa kaupunkilaisille yhteistä olohuonetta. Pienet tapahtumat ja kansalaislähtöinen toiminta ovat tervetulleita Hämeensaareen 1.6.–31.7.2023. Mukaan voin ilmoittautua jo nyt, mutta myös myöhemmin koko kesän ajan.

Tapahtumille on käytettävissä vapaata tilaa eri puolilla Hämeensaaren ja skeittiparkin aluetta. Skeittiparkin tapahtumia koordinoi HÄX, ja tarkemmat tiedot ja ohjeet skeittiparkin toiminnoista löytyvät HÄXin sivuilta. Tänä vuonna Hämeensaareen ei ole tulossa esiintymislavaa. Sen sijaan torin lava osoitetaan kesän aikana muutamaksi päiväksi pienimuotoisen paikallisen ohjelman järjestämiseen.

Haluatko olla mukana tekemässä Kesäkatua?

Kesäkadulle on luotu kevennetty lupamenettely tapahtuman/toiminnan ilmoittamiseen. Tapahtuman voi ilmoittaa täyttämällä nettisivuilta löytyvän ilmoittautumislomakkeen. Kaikki toimijat sitoutuvat Kesäkadun yhteiseen tapahtumajärjestäjän ohjeeseen. Kaikkiin Kesäkadulla järjestettäviin tapahtumiin tulee olla vapaa pääsy ja niiden on oltava kaikille avoimia. Viime kesänä Hämeensaaressa järjestettiin mm. puistokirppiksiä ja -jumppia sekä skeittikoulu. Ilmoittaudu rohkeasti mukaan, jos olet kiinnostunut järjestämään tulevana kesänä toimintaa tai tapahtuman.

Jos ilmoitettu tapahtuma soveltuu Kesäkadulle, lähetämme lomakkeen täyttäjälle sähköpostiin tarkemmat ohjeet sekä mahdolliset toimintaan liittyvät rajaukset. Tämän jälkeen tapahtuma lisätään Kesäkadun tapahtumakalenteriin (HUOM! Tapahtumakalenteri julkaistaan toukokuussa, mutta tapahtumia voi ilmoittaa jo nyt).

Kesäkatu tehdään yhdessä! Haluamme rohkaista kaupunkilaisia kansalaislähtöisen toiminnan, pienien tapahtumien ja kaupunkikulttuurin toteuttamiseen. Hämeensaaren Kesäkatu tarjoaa siihen erittäin hyvät mahdollisuudet!

Hämeensaaren Kesäkatu – oleskelu sallittu!

www.hameenlinna.fi/kesakatu

#Kesäkatu #Hämeensaari #Hämpton #KestäväKaupunki

Lisätietoja

Kasimir Sarre, tuottaja
050 435 6044
kesakatu@hameenlinna.fi