Hauhon musiikkijuhlien kamarimusiikkisarja jatkuu Pekka Kuusiston ja Joonas Ahosen duolla

Hämeenlinnan Verkatehtaan Vanaja-salissa kuullaan 19. helmikuuta duoa, jossa soittaa kaksi kansainvälisesti tunnettua suomalaista huippumuusikkoa, viulisti Pekka Kuusisto ja pianisti Joonas Ahonen.

Konsertin ohjelmisto liittyy Kuusiston ja Ahosen levytysprojektiin Yarlung Records -levy-yhtiölle. Minimalistisesta äänitystekniikastaan tunnettu yhtiö on tilannut keväällä 2023 julkaistavalle levylle teoksia tunnetuilta yhdysvaltaisilta nykysäveltäjiltä Hannah Kendallilta, Mehmet Ali Sanlikolilta ja Clarice Assadilta. Äänitykset tehtiin yhdellä muusikoiden väliin sijoitetulla AKG C24 -mikrofonilla, joka on alun perin kuulunut legendaariselle Frank Sinatralle. Näiden teosten lisäksi Vanaja-salissa kuullaan musiikkia myös Sergei Prokofjevilta, Harrison Birtwistleltä ja Ellen Reidiltä.

Hauhon musiikkijuhlilla kolmatta kertaa esiintyvä Kuusisto on juuri aloittanut tehtävässään Helsingin kaupunginorkesterin päävierailijana ja toisena taiteellisena johtajana. Hän on myös norjalaisen kamariorkesterin taiteellinen johtaja ja Mahler-kamariorkesterin taiteellinen partneri.

Pianisti Joonas Ahonen on luonut mielenkiintoista uraa Euroopassa. Ahosen ohjelmisto yltää 1700-luvun lopun musiikista fortepianolla aina oman aikamme kantaesityksiin. Ahonen on Klangforum Wien -solistiensemblen ja Rödberg-fortepianotrion jäsen. Kamarimuusikkona Ahonen soittaa säännöllisesti viulisti Pekka Kuusiston kanssa, mutta Hauhon musiikkijuhlilla hän esiintyy nyt ensimmäistä kertaa.

Hauhon Musiikkijuhlat Verkatehtaalla
Pekka Kuusisto & Joonas Ahonen duo
Vanaja-Sali 19.2. klo 19.00
Kendall – Sanlikol – Assad – Prokofjev – Birtwistle – Reid
27,50 / 10 e
Verkatehtaan lipunmyynti p. 0600 16060 (0,76 e / min + pvm)