Huippuäänestyksen tulokset

Nuorten huippukokous järjestettiin tänä vuonna nyt toista kertaa poikkeusjärjestelyin sähköisellä äänestyksellä. Kaikki Hämeenlinnan yläkoulujen kahdeksasluokkalaiset sekä nuorisovaltuuston jäsenet pääsivät äänestämään seitsemästä huippualoitteesta kahta mielestään parasta. Äänestys oli auki 6.-10.4.2021. Ääniä annettiin 372, joka on noin 48 prosenttia kaikista äänioikeutetuista.

Eniten kannatusta, huimat 241 ääntä, keräsi herkullinen aloite ”ilmaiset jäätelöt kaikille yläkoululaisille”. Kärkikolmikkoon kiirivät myös ”Aulanko-päivä yhdeksäsluokkalaisille” 139 äänellä sekä kolmanneksi eniten ääniä kerännyt ”Frisbeegolfrata Siiriin” (123 ääntä).

Aloitteiden toteutusta lähdetään nyt suunnittelemaan ja toteutus tehdään mahdollisuuksien mukaan pandemiatilanne sekä rajoitukset huomioiden. Määräraha aloitteiden toteutukseen on yhteensä 30 000 euroa. Tiedotamme kevään aikana lisää.


Lisätiedot:
Vs. osallisuusohjaaja Jenna Pohjonen
p. 040 869 6250
jenna.pohjonen@hameenlinna.fi