Hyvin sanottu kutsuu parantamaan Hämeenlinnan keskustelukulttuuria
Hämeenlinnan kaupunki ja Hämeenlinna-Vanajan seurakunta ovat mukana Ylen ja Erätauko-säätiön koordinoimassa Hyvin sanottu -hankkeessa. Liittymällä Hyvin sanottu -hankkeeseen kaupunki ja seurakunta haluavat edesauttaa positiivisen puheen ja kuuntelemisen taidon lisäämistä. Välineenä käytetään Erätauko-keskustelumenetelmää, jota hankkeessa opitaan käyttämään.
Verkatehdas täyttyy taas toinen toistaan inspiroivimmista keskusteluista syksyllä
Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetyn Hyvin sanottu -keskustelufestivaalin tavoite on rohkaista suomalaisia palauttamaan ilo keskusteluihin. Tänäkin syksynä Verkatehtaan alueen valtaavassa festivaalissa jokaisella on mahdollisuus osallistua keskusteluihin ja saada ääntään kuuluviin. Luvassa on keskustelua monipuolisesti eri aiheista sekä alueellisella että valtakunnallisella tasolla.
Viime vuonna festivaalia oli järjestämässä yli 50 eri yhteistyökumppania ja keskusteluaiheita oli yli 80. Viime vuoden tapahtuma keräsi kiitosta ja myös toiveita jatkosta.
– Kokemus viime vuoden festareista oli erittäin voimaannuttava. Kävijöiden ja julkisten lähetysten seuraajien palaute oli todella positiivista. Festareille kannattaa ehdottomasti osallistua kaikkien, jotka kaipaavat avointa ja toisia kunnioittavaa keskustelua erilaisten näkökulmien kohdatessa, kertoo Hämeenlinnan kaupungin strategiajohtaja Markku Rimpelä.
Kannattaa siis jo merkitä kalenteriin tämän vuoden festivaali 29.-30.9.2023! Tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita ja osallistuminen on maksutonta. Festivaalin ohjelma tarkentuu elokuussa.
Pop-up keskustelut, joihin kuka vaan festarikävijä voi osallistua, on jo lyöty lukkoon. Pop-upeissa tullaan rupattelemaan tänäkin vuonna aiheista laidasta laitaan, muun muassa somen haastavista tilanteista, nuorten työssä jaksamisesta, vastuullisuudesta ja hyvästä hallinnosta.

