Iittalan puulajipuistossa istutustalkoot 28.10. klo 10
Iittalaan on rakenteilla Iittala Arboretum – Iittalan Puulajipuisto Iittalantien ja Puupihantien väliselle alueelle. Puulajipuistosta tulee kaikkien yhteinen alue, jossa voi käydä kävelemässä ja ajan mittaan puiden kasvaessa tutustumassa eri puulajeihin.
Puulajipuistoon tulee kaikkiaan noin 50 eri puuta, joihin Iittalan yhtenäiskoulun oppilaat tekevät osana oppituntejaan selostukset. Myös puut puistoon lahjoittaneet ovat kertoneet omia muistoja eri puista ja heidän tarinansa tulevat myös puistoon luettaviksi.
Tule mukaan istuttamaan kirsikkapuita
Keväällä 2023 Puulajipuistossa on tehty maansiirtotöitä ja valmisteltu istutuspaikkoja ja rakennettu polkuverkostoa. Nyt lokakuussa on ensimmäisten puiden istutustalkoot lauantaina 28.10.2023 klo 10.
”Istutamme tuolloin kymmenen kirsikkapuuta, jotka toivottavasti muutaman vuoden sisällä alkavat kukkia ja tuovat meille ihanan oman kirsikkapuiston osaksi Puulajipuistoa,” kertoo Seija Rantonen Iittalan omakotiyhdistyksestä.
Puulajipuisto on liitetty osaksi Hämeenlinnan kaupungin laatimaa skeittipuiston maisemointisuunnitelmaa – osana uutta Iittalan ensimmäistä asukaspuistoa. Puulajipuiston perustaminen tukee skeittipuistohanketta lisäämällä maisemallista viihtyisyyttä alueella.
Puulajipuisto on saanut Euroopan Unionin Leader-rahoitusta 14 000 euroa eri puiden ostamiseen.
Lue lisää: Iittalan puulajipuisto