Joulun ja uuden vuoden muistio

Joulu ja tammikuun pyhäpäivät vaikuttavat kaupungin palveluiden aukioloaikoihin ja saatavuuteen.

Kaupunginarkisto

Kaupunginarkisto on kiinni 20.12.2019-6.1.2020. Sulku koskee myös puhelinpalvelua.

Kaupunkirakenne

Joukkoliikenne

Jouluaattona 24.12. ajetaan lauantailiikenne klo 13 asti siten, että klo 13 lähtevät vuorot ajetaan loppuun. Lisäksi ajetaan linja 802 klo 13.15 Lahdesta Lammille sekä linja 620 klo 14 Tyrvännöstä Hämeenlinnaan.

Joulupäivänä 25.12. ei liikennöidä. Tapaninpäivänä 26.12. ajetaan sunnuntailiikenteen vuoroilla.

Uudenvuodenaattona 31.12. ajetaan normaali tiistain liikenne sekä vuorot, joissa on aikatauluissa pe lisämerkintä (eli perjantai). Perjantai-vuoroja on on linjalla 1 (kaksi pe-vuoroa), linjalla 2 (kaksi pe-vuoroa), linjalla 3 (yksi pe-vuoro).

Uudenvuodenpäivänä 1.1. ajetaan sunnuntailiikenteen mukaan. Joukkoliikenteen uudet talviaikataulut otetaan käyttöön 1.1.2020 alkaen. Aikataulut voi tarkistaa reittioppaasta.

Vuoden 2020 alusta käytöstä poistuu yleiskausilippu, joka on ollut suunnattu muille kuin Hämeenlinnan, Janakkalan ja Hattulan asukkaille. Jatkossa kausilippu on kaikille samanhintainen. Muita muutoksia joukkoliikenteen hintoihin ei ole tulossa.

Jätelautakunta Kolmenkierto

Jätelautakunta Kolmenkierto on suljettu 23.-29.12.2019, 1.1.2020 sekä 6.1.2020.

Rakennusvalvonta

Rakennusvalvonta on suljettu 23.-26.12.2019, 1.1.2020 sekä 6.1.2020. Neuvontapyyntöjä voi laittaa Lupapiste.fi –palvelun kautta.

Kaupunkirakenteen asiakaspalvelu

Kaupunkirakenteen asiakaspalvelu on suljettu 24.-26.12.2019, 1.1.2020 ja 6.1.2020. Muina aikoina avoinna normaalisti ma-pe klo 9-15.

Kirjastot ja kirjastoautot

Kirjastoautot eivät kulje joulun ja loppiaisen välillä. Koulujen loma-aikoina koulu- ja päiväkotipysäkeillä ei käydä aamupäivisin. Arkipyhien aattoina kirjastoautot lopettavat ajon viimeistään klo 15.30.

Vanamo-kirjastojen poikkeusaukioloajat

Koulut ja esiopetus

Hämeenlinnan koulujen ja esiopetuksen joululoma on 21.12.19–6.1.2020, jolloin kunnalliset päiväkodit toimivat supistetusti.

Museot

Tarkista Hämeenlinnan kaupungin museokohteiden poikkeukselliset aukioloajat kohteiden verkkosivuilta.

Hämeen linna ja Museo Militaria ovat joulutauolla 16.12.2019-1.1.2020.

Nuorisopalvelut

Nuorisotilat ovat joulutauolla ja kevätkausi käynnistyy keskiviikkona 8.1.2020.

Sivistyksen ja hyvinvoinnin palveluohjaus

Sivistyksen ja hyvinvoinnin palveluohjaus avoinna 23.12.2019 klo 9-12, suljettu 24.-27.12.2019 sekä 1.1.2020 ja 6.1.2020, muuten avoinna normaalisti.

Sosiaali- ja terveyspalvelut

Avosairaanhoidon palvelut (terveysasemat, röntgen, apuvälineyksikkö ja hoitotarvikejakelu) ovat kiinni 24.-26.12.2019 sekä 1.1.2020 ja 6.1.2020.

Hoitotarvikejakelu (Viipurintien jakelupiste) on poikkeuksellisesti suljettu myös 2.1.2020.

Terveyspalveluiden toimenpideyksikkö on suljettu 23.12.2019- 6.1.2020. Tänä aikana ei tehdä tähystyksiä, spirometrioita ja sydämen rasituskokeita.

Hammashoitolat ovat kiinni 24.-26.12.2019, 1.1.2020 sekä 6.1.2020. Lisätietoja suun terveydenhuollon arkipyhä- ja viikonloppupäivystyksestä.

Terveyspalveluiden kirjaamo on suljettu 24.-26.12.2019, 1.-3.1.2020 sekä 6.1.2020.

Henkisen hyvinvoinnin palvelut

Psykiatrinen päivätoiminta: suljettu 23.12.2019 – 6.1.2020
Psykiatrinen kuntoutuspoliklinikka suljettu 23.12.2019 – 2.1.2020
Päiväyksikkö Hyvä Mieli suljettu 23.12.2019 – 6.1.2020

Ikäihmisten palveluneuvonta

Ikäihmisten palveluneuvonta on suljettu 23.-26.12. ja 31.12.-1.1. sekä 6.1.

2.1.2020 lähtien ikäihmisten palveluneuvonta Palvelupiste Kastellissa on auki ainoastaan maanantaisin ja tiistaisin klo 9-11.30 ja 12.30-16. Puhelinpalvelu ja sähköposti toimivat normaaliin tapaan arkisin klo 9-16.

Kanta-Hämeen perheoikeudellinen yksikkö

Hämeenlinnan ja Riihimäen toimipisteet sekä lastenvalvojien keskitetty ajanvaraus on suljettu 23.-27.12.2019.

Kiireellisissä asioissa voi olla yhteydessä lastenvalvoja Anneli Meroon maanantaina 23.12. ja perjantaina 27.12. klo 11-12 p. 03 6215635.

Uppsalatalon perhekeskus

Asiointi Uppsalatalon perhekeskuksessa 23.12.-31.12.2019 vain ajanvarauksella.

Vammaispalvelujen asiakasohjausyksikkö

Asiakasohjausyksikkö on suljettuna 23.-26.12.2019 ja 1.1.2020 sekä 6.1.2020.

Muutoksia asiakasmaksuihin 1.1.2020 alkaen

Ikäihmisten palvelujen ja vammaispalvelujen sekä mielenterveyskuntoutujien asiakasmaksuihin tulee muutoksia vuodenvaihteessa.

Terveydenhuollon sekä perhe- ja sosiaalipalvelujen asiakasmaksut säilyvät ennallaan.

Palvelusetelien arvot sosiaalipalveluissa vuonna 2020

Sosiaalihuoltolain mukaisille liikkumista tukeville palveluille uudet myöntämiskriteerit 1.1.2020 alkaen.

Palvelupiste Kastelli

Hämeenlinnan kaupungin Palvelupiste Kastelli on avoinna 23.12.2019 klo 9-15, suljettu 24.-26.12.2019, 1.1.2020 sekä 6.1.2020. Uudenvuodenaattona 31.12. piste on avoinna klo 9-14.

Kaupungin puhelinvaihde

Hämeenlinnan kaupungin puhelinvaihde 03 6211 palvelee arkisin kello 8-16. Puhelinvaihde on suljettuna 24.-26.12.2019, 1.1.2020 ja 6.1.2020.

Uimahallit ja liikuntapaikat

Tutustu uimahallien ja liikuntapaikkojen poikkeusaukioloaikoihin Liikuntahallien verkkosivuilla.

Syyskauden 2019 viimeiset yleisöluistelut järjestetään sunnuntaina 29.12. Jääliikuntakeskus Hakiossa. Muista myös perinteiset tapaninpäivän yleisöluistelut!

Luistelemaan pääsee myös Hämeenlinnan torin luisteluradalla, joka on maksuttomassa käytössä tammikuun loppuun saakka.

Luistinrata on osa Hämeenlinnan Nuorkauppakamari ry ja Elinvoimaa Hämeeseen ry:n järjestämää uutta Tulen ja jään joulu -tapahtumaa.

Hätä- ja palvelunumerot

Hätänumeroon 112 tulee aina soittaa kiireellisissä, todellisissa hätätilanteissa hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön ollessa uhattuna tai vaarassa, tai jos on syytä epäillä näin olevan.

Katso myös muut hätä- ja palvelunumerot

Tutustu Pelastuslaitoksen ohjeisiin ilotulitteiden turvalliseen käsittelyyn. Hämeenlinnan kaupunki ei aiempien vuosien tapaan järjestä ilotulitusta.

Rauhallista joulun aikaa sekä onnellista uutta vuotta!