Kaikki 500 kesätyöseteliä jaettiin nuorten työllistymisen tueksi

Hämeenlinnan kaupungin vuoden 2025 kesätyösetelihaku on päättynyt. Kaikki 500 kesätyöseteliä jaettiin hakuajan puitteissa, ja yhteensä 228 eri työnantajaa hyödynsi kesätyöseteliä nuoren palkkaamiseen.

Hämeenlinnan kaupungin työllisyysjohtaja Mira Sillanpää haluaa kiittää lämpimästi kaikkia nuoria, työnantajia ja yhteistyökumppaneita, jotka osallistuivat tähän tärkeään työllistämisen tukimuotoon.

Kesätyöseteli on osa Hämeenlinnan kaupungin työllisyyspalveluiden pitkäjänteistä työtä nuorten työllistymisen ja työelämätaitojen tukemiseksi. Olemme iloisia siitä, että niin moni nuori pääsee kesällä kartuttamaan kokemustaan ja osaamistaan paikallisissa yrityksissä ja yhteisöissä.

– Meille kesätyöseteleiden jakaminen on erittäin tärkeää ja haluamme kehittää sitä työnantajille ja nuorille mahdollisimman käteväksi. Olemme tyytyväisiä tämän vuotiseen tulokseen, koska saimme hakuajan puitteissa jaettua kaikki kesätyösetelit. On ilo huomata, kuinka suosittuja kesätyösetelit ovat nuorille sekä työnantajille. Kesätyöseteli voi olla monelle nuorelle pääsy kesätöihin ja olemme kiitollisia, että saamme olla mukana edistämässä kesätyöllistymistä, jotta nuoret saavat työkokemusta, kertoo työllisyyskoordinaattori Sara Rantanen.

Hämeenlinnan kaupungilla tulevaisuusagenttina työskentelevä Aksel kertoo kokemuksistaan kesätyösetelistä:

– Hämeenlinnan kaupungin kesätyöseteli hyödyttää nuoria. Se helpottaa löytämään kesätöitä, varsinkin nyt kun kesätyöt ovat niin kortilla. Työnantajat saavat edun siitä, että kaupunki kustantaa osan nuoren palkasta, joka luonnollisesti jättää vähemmän maksettavaa työnantajalle. Kesätyöseteli on kätevä, koska se on niin helppo saada. Niitä jaetaan usein koulussa ja kaikki, jotka sellaisen haluavat, voivat sellaisen saada.

Kesätyösetelit mahdollistavat monelle nuorelle arvokkaan ensikosketuksen työelämään. Setelin avulla työnantaja saa rahallista tukea nuoren palkkaamiseen kesätyöhön. Haku oli avoinna 23.1.–31.5.2025 ja seteleitä myönnettiin 200 € tai 400 € arvoisina riippuen työsuhteen kestosta ja työajasta. 

Kiitos, että rakennatte kanssamme nuorten tulevaisuutta!

Lisätietoa kesätyösetelistä: www.hameenlinna.fi/kesatyosetelit