Kaupunki lähettää ikäihmisille kirjeen kotiin ja soittaa kaikkein iäkkäimmille

Hämeenlinnan kaupunki on lähettänyt vuonna 1945 ja sitä ennen syntyneille hämeenlinnalaisille kirjeen kotiin. Kirjeessä kerrotaan kaupungin palveluista ja yhteystiedoista koronaan liittyen. Myös seurakunnan toiminnasta on kirjeessä tietoa. Kirjeitä on lähetetty yhteensä noin 7 700 yksittäiseen osoitteeseen.

Soittokierros kaikkein ikääntyneimmille kuntalaisille

Hämeenlinna-Vanajan seurakunta on soittanut yli 80-vuotiaille seurakuntalaisilleen. Seurakunnan kokemusten perusteella myös kaupunki on aloittanut kaikkein ikääntyneimpien tavoittamiseen puhelimitse. Soittoja ikääntyneille tehdään yhteistyössä Hämeenlinna-Vanajan seurakunnan kanssa. Soitto kotiin tulee joko kaupungin tai seurakunnan työntekijältä.

Ensivaiheessa tavoitellaan yli 80-vuotiaita asukkaita. Soittokierros tulee viemään aikaa, sillä tämän ikäisiä asukkaita Hämeenlinnassa on paljon. Soittojen tarkoitus on kartoittaa ikäryhmän asukkaiden vointia sekä palvelun- ja avuntarvetta.