Kaurialan koulun uudisrakennuksen työt alkavat viikolla 15

Uudisrakennukselle on myönnetty rakennuslupa ja kohteen urakoitsijaksi valittu Rakennusliike Lapti Oy aloittaa rakentamisen aikataulun mukaisesti kevään 2021 aikana ja se valmistuu 11/2022

Kohde toteutetaan KVR-urakkana ja sen hankintamuotona oli kilpailullinen neuvottelumenettely. Urakoitsijan valintaan vaikutti hinnan lisäksi laatu. Laadun arvioimisessa huomioitiin toiminnallisuuden ja rakenneratkaisujen ohella mm. elinkaarikustannukset ja resurssiviisaus, joita arvioitaessa isossa roolissa olivat energiatehokkuus ja rakennuksen sijoittelu arvokkaalle tontille.

Tulevat käyttäjät osallistuivat aktiivisesti kilpailulliseen neuvottelumenettelyyn, joten rakennuksen ja piha-alueiden toiminnallisuus saatiin hiottua heidän tarpeidensa mukaiseksi. Koulu on suunniteltu 450 oppilaalle ja sen tilat mahdollistavat myös iltaisin ja viikonloppuina tapahtuvan harrastustoiminnan.

Kohteen rakenneratkaisuilla varmistetaan terveellinen ja turvallinen oppimisympäristö koko rakennuksen elinkaarelle. A-energialuokkaan sijoittuvan rakennuksen suunnittelu on toteutettu tietomallintamalla. Rakentamisen laadunhallintaan, erityisesti kosteuden- ja puhtaudenhallintaan on panostettu vahvasti. Koko hanke toteutetaan Hämeenlinnan kaupungin talonrakennuttamisen laadunhallintasuunnitelman ja Kuivaketju 10 ja P1-puhtaudenhallinta periaatteiden mukaisesti.

Kaikki ajoneuvoliikenne koululle toteutetaan Brahenkadun kautta ja kevyenliikenteen reitit mahdollistavat saapumisen useasta suunnasta. Piha-alueelle tulee mm. tekonurmikenttä, kaksi monipeliareenaa, parkour- ja kuntoilualue sekä paljon muita oppimista tukevia alueita ja toimintoja.

Kaurialan koulun uudisrakennuksen hankesivuilla rakentamista voi seurata reaaliajassa Raksakameran välityksellä. Sivuilta löytyy myös hankkeen perustiedot ja siellä julkaistaan kohteeseen liittyvää materiaalia koko hankkeen ajan.

lisätiedot

Heikinmäki Jukka