Kävelykipinä haastaa kaikki hämeenlinnalaiset kävelemään

Suomen Ladun ja Tahko Pihkala -seuran Kävelykipinä-kampanja haastaa kaikki suomalaiset ja samalla kaikki hämeenlinnalaiset kävelemään toukokuussa. Korona-aika on käynnistänyt ulkoliikuntabuumin, ja jo viime kesänä yhä useammat suomalaiset löysivät itsensä lenkkipolulta ja retkeilyreitiltä.

Kävelykipinä on valtakunnallinen kampanja, joka toteutetaan eri puolilla Suomea. Paikallisten kävelyiden järjestäjiksi kutsutaan yhdistyksiä, seuroja, kuntia ja liikelaitoksia. Kuka tahansa voi osallistua, eikä järjestäminen tai osallistuminen maksa mitään.

”Kävely sopii kaikenkuntoisille ja -ikäisille ihmisille terveyttä ylläpitäväksi liikunnaksi”, sanoo Tahko Pihkala -seuran puheenjohtaja Tuomo Jantunen.

Vuosi 2021 on aivan erityinen kävelyvuosi, sillä tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta Suomen ja Ruotsin välisestä Maaottelumarssista, johon osallistui 1,5 miljoonaa suomalaista. Suomi voitti Ruotsin ylivoimaisesti. Kävelykipinässä ei kävellä Ruotsia eikä kelloa vastaan, ja matkankin saa jokainen järjestäjä valita itse.

”Vuoden 1941 osallistujalukemiin pääsy tarkoittaisi tämän päivän väkiluvulla 2,3 miljoonaa kävelijää. Vaikka aivan tähän ei yllettäisi, on tavoitteena saada miljoona suomalaista liikkeelle toukokuun aikana”, Tuomo Jantunen kertoo.

Kävelykipinän kampanja-aika on 4.-25.5. Kampanjan verkkosivut suomenlatu.fi/kavelykipina. Kävelykipinän suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Kävelevän henkilön jalat.

Hämeenlinnassa kahdeksan eri reittiä

Hämeenlinnassa on ajalla 4.-25.5.2021 mahdollisuus kiertää kahdeksan eri reittiä. Kolme reittiä kulkee kantakaupungin alueella ja kuhunkin pitäjään on suunniteltu yksi reitti.

Reitit on merkitty netistä tulostettaviin karttapohjiin sekä maastoon huomionauhoilla. Reittien pituudet vaihtelevat noin kolmesta kolmeentoista kilometriin. Reiteillä on mahdollisuus merkitä oma suorituksensa reitin varrella olevaan vihkoon – siis aivan samalla tavalla kuin muutama vuosikymmen sitten. Reittikartat löytyvät osoitteesta www.liikuntahallit.fi/kavelykipina.

Kerää myös kävelykilometrejä

Kävelykipinä-tempauksessa tarjotaan lisäksi jokaiselle mahdollisuuden kerätä kävelykilometrejä kevään ja kesän ajan. Kilometrikisa on niin yksilöille kuin joukkueille suunnattu leikkimielinen kilpailu, jossa osallistujat kirjaavat kävelykilometrejään ja / tai -minuuttejaan ylös ja kartuttavat omaa tai oman joukkueensa kilometri- ja / tai minuuttisaldoa kisan aukiolon ajan.

Vuonna 2021 kisan ajankohta on 1.5.-31.10. Jos kisaan haluaa osallistua yksin, osallistujan tulee perustaa oma yhden hengen joukkueensa. Useamman ihmisen joukkue voi olla esimerkiksi työyhteisö, seura, yhdistys tai mikä vaan muu porukka.

Kisa on avoin ja ilmainen ja sitä pyörittävät Helsingin Seudun Liikenne HSL sekä Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Kävelykilometrikisan verkkosivut: kavelykilometrikisa.fi