Kesäloma Express käynnistää kesän 1.6.

Kesäloma Expressin sweet sixteen on glitteriä, cosplaytä ja räppiä

Hämeenlinnalaisten nuorten kesäloman aloitus Kesäloma Express on ehtinyt jo 16 vuoden suloiseen ikään. Vuosien myötä tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa päihteettömänä kesänavauksena niin kesälomille singahtaville koululaisille kuin hieman varttuneemmillekin nuorille.

Hämeenlinnan nuoret kokoontuvat kesäkuun ensimmäisenä päivänä Linnanpuistoon klo 16-22 juhlimaan kesäloman alkamista. Hämeenlinnan kaupungin nuorisopalvelujen tapahtumassa jaetaan 500 ilmaista makkaraa ja pillimehua sekä yli 1000 Linnattarien tarjoamaa vohvelia.

Paikalle pääsee ilmaisella bussikuljetuksella

  • Iittalasta,
  • Lammilta,
  • Tuuloksesta ja
  • Hauholta.

Festivaaleilla pidetään perinteiset roska-arpajaiset, joissa roskaa vastaan saat arpalipukkeen. Pääpalkintona on tänä vuonna Telian tarjoama älypuhelin.

Tapahtumaa on haluttu kehittää nuorten näköiseksi ja sitouttaa myös nuoria mukaan toteuttajina. Tänäkin vuonna mukana on hämeenlinnalainen Todellisuuspakolaiset ry. Nuorten liveroolipelaajien yhdistyksen jäsenet glitteröivät alueella kaikki kimallukseen ihastuneet festivaalivieraat.

Nuoret ovat myös taiteilleet vanerista toteutetut suuret kirjaimet, joista muodostuu sana KESÄLOMA festivaalialueelle.
”Hieman Hollywoodia Hämeenlinnaan,” toteaa Toni Koski, joka yhdessä Reetta Kortelaisen kanssa koordinoi tapahtumaa tänä vuonna.

Tapahtuma ei olisi mahdollinen ilman yhteistyökumppaneita. Tänä vuonna uutena yhteistyökumppanina on lähtenyt mukaan 4K-media, hämeenlinnalainen liikkuvaan kuvaan erikoistunut viestintäyhtiö. 4K:n kuvauskalusto liikkuu festivaalialueella ja tallentaa tapahtumia.

Kesäloma Express 2019 esiintyjät

  • klo 16 Wedgie
  • klo 17 AquaShine, Jaakko Parkkali Meet & Greet
  • klo 18 Ode
  • klo 18.30 Galaxy Storm Team
  • klo 19 Mäkki
  • klo 20 Lyömättömät
  • klo 21 Ollie
  • Tapahtuman juontavat Ewe The Kingspeaker sekä yleisön joukossa liikkuva tubettaja Jaakko Parkkali.
Galaxy Storm Team sai Kesäloma Expressin liekkeihin jo vuonna 2017 ja on mukana tänäkin vuonna. Kuva: Hämeenlinnan nuorisopalvelut

Ilmaiset bussikuljetukset pitäjistä

Ilmoittautuminen pitäjäalueiden bussikuljetuksiin alkaa 13.5. Kyydityksillä tulevien nuorten toivotaan ilmoittautuvan mahdollisimman ajoissa, jotta kuljetuksia varten saadaan varattua sopivan kokoinen kalusto.

Bussikuljetukseen ilmoittautuminen tästä linkistä 13.5. alkaen

Kuljetusaikataulut

  • Lammilta klo 14.45
  • Tuuloksesta (Kauppakeskus Tuulonen) klo 15.00
  • Hauholta klo 15.20
  • Eteläisistä klo 15.30
  • Iittalasta klo 15
  • Bussit tapahtuma-alueella n. klo 16.
  • Paluukyyti klo 22.15.

Lisätietoja:

nuorisotyöntekijä Toni Koski p. 03 6213024 / 040 5301548 ja
nuorisotyöntekijä Reetta Kortelainen p. 03 6213060 / 050 4140496
Kesäloma Express Facebookissa
Kesäloma Express Instagramissa