Kurkistuksia elämään keskiajan Suomessa

Hämeenlinnan kaupunginmuseo aloittaa keskiaikateemaisten luentojen sarjan 9.11.2023 klo 17.30 Hämeenlinnan Raatihuoneella. Sarjan ensimmäinen luennoitsija FM Ilari Aalto pohtii, millaista oli aivan tavallisen suomalaisen elämä keskiajalla?

Talonpoikien vuosi rytmittyi vuodenaikojen ja valon ja pimeän vaihtelun sekä katolisten pyhimysjuhlien mukaan. Hämeen linnaläänissä talonpojat myös auttoivat linnan latokartanoissa ja rakennustyömailla osana verojen maksua. Elämä ei kuitenkaan ollut pelkkää työtä, vaan vuodenkierron taitekohdissa osattiin juhlia kunnolla.

Hämeenlinnalaissyntyinen Ilari Aalto työskentelee arkeologina Turussa ja on kirjoittanut useita tietokirjoja Suomen arkeologiasta ja keskiajasta. Hänen teoksiaan ovat muiden muassa Matkaopas keskiajan Suomeen ja Vuosi keskiajan Suomessa.

Ilari Aallon luento aloittaa Hämeenlinnan kaupunginmuseon keskiaika-teemaisten luentojen sarjan, jossa pohdimme millaista elämä oli Suomessa keskiajalla. Sarjaan tulevat vuoden 2024 puolella luennoimaan myös FT Jenni Kuuliala, FT Jyrki Nissi sekä FT, dosentti, Liisa Seppänen. Luentojen aiheet ja aikataulut tarkentuvat loppuvuoden aikana.

Luennoille pääsee Museo Skogsterin sisäänpääsymaksun hinnalla 8 / 6 € sekä Museokortilla. Alle 18-vuotiaat pääsevät luennolle ilmaiseksi. Pääsylippu luennolle kannattaa ostaa ennakkoon Museo Skogsterista, Raatihuoneenkatu 8. Raatihuoneen ovella myymme lippuja ainoastaan käteisellä ja pystymme lukemaan Museokortin. Pyydämme, että isommat ryhmät ilmoittavat tulostaan etukäteen museolehtori Annaliina Granqvistille.

Tervetuloa!

FM Ilari Aalto: Kurkistuksia elämään keskiajan Suomessa
9.11.2023 klo 17.30-19.00
Raatihuoneen valtuustosalissa
Raatihuoneenkatu 15, Hämeenlinna

Lisätietoja: museolehtori Annaliina Granqvist, etunimi.sukunimi@hameenlinna.fi, puh. 040 869 6264
Hämeenlinnan kaupunginmuseon sivut