Kuvataiteen päivänä tapahtuu Hattulassa, Hämeenlinnassa ja Janakkalassa

Suomen Kuvataiteen päivää vietetään kymmenettä kertaa Helene Schjerfbeckin syntymäpäivänä 10.7. Tapahtumaan osallistuu lukuisia toimijoita Hämeenlinnan keskustan alueella ja maakunnissa. Päivä on vakiintumassa liputuspäiväksi, ja Suomen lippu nousee salkoon niin Hämeenlinnan Raatihuoneella, Verkatehtaalla, kuin taidemuseollakin.

Halukkaat voivat maalata yhdessä taiteilijoiden kanssa, tehdä animaatioita tai osallistua työpajoihin. Moniin näyttelyihin on järjestetty opastuksia ja taiteilijatapaamisia. Toimintaa järjestetään kaiken ikäisille, ja suurin osa tapahtumista on ilmaisia.

Hattulan, Hämeenlinnan ja Janakkalan tapahtumista on painettu karttaesite, joka löytyy myös digitaalisena tapahtuman sivuilta hameenlinna.fi/kuvataiteenpaiva.

Lisätietoja tapahtumista löytyy osallistujien omilta nettisivuilta, ja sisältöä päivitetään Kuvataiteen päivän Instagram ja Facebook -tileille @kuvataiteenpaiva. Karttaesitettä on saatavilla kaikista tapahtumapisteistä sekä useista muista kohteista Hämeenlinnan alueella.

Kuvataiteen päivänä kaupunkilaisilta kerätään sanoja, jotka liitetään osaksi Itse tehty Hämeenlinna -näyttelyä syksyllä Kortteli2-tiloissa. Sanoja voi jättää verkossa hameenlinna.fi/kuvataiteenpaiva tai Kuvataiteen päivän tapahtumapisteissä Kauppatorilla, taidemuseolla, Kortteli2 -tiloissa ja Pinellanpuistossa.

Hämeenlinnan kaupungin toimijoiden eli Hämeenlinnan taidemuseon, Hämeenlinnan kaupungin Työllisyystiimin ja Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXin lisäksi Kuvataiteen päivän ohjelman toteutuksesta vastaavat Ars-Häme ry, Galleria RaamiDaamit, Hattulan Taiteilijaseura ry, Hämeenlinnan Taiteilijaseura ry, ITE Hämeessä -hanke (MSL), Janakkalan Kuvataideyhdistys ry, Naivistit Iittalassa -säätiö, Paperihuone ry, Taiteilija Jaana Aalto, Toiset-näyttelyn taiteilijaryhmä, Valola-säätiö sr. ja Vanajaveden Seudun Kisällit ry.

Lisätietoja:
Hanne Peippo p. 050 5348386, hanne.peippo@hameenlinna.fi