Lasten toiveet lähtökohtana ARXin turvallisemman tilan periaatteille

Kysyimme ARXin kävijöiltä lapsen oikeuksien viikolla toiveita tulevaisuudesta ja puhuimme kulttuurikeskuksen tilaan liittyvistä säännöistä. Näiden keskustelujen pohjalta kirjoitimme ARXille turvallisemman tilan periaatteet, joiden mukaan haluamme toimia. Periaatteita on ollut työstämässä koululaiset Tuu ja tee! -iltapäivätyöpajassa, taideaamuihin osallistuneet perheet, näyttelyopastuksilla käyneet lapsiryhmät sekä lapsiryhmien kanssa tulleet aikuiset. ARXin turvallisemman tilan periaatteet löytyvät jatkossa nettisivuiltamme.

ARXin turvallisemman tilan periaatteet

ARXilla saat pitää hauskaa ja ilmaista itseäsi taiteen avulla. Saat myös esittää toiveita, miten juuri sinä haluaisit kokea ja tehdä taidetta.

ARXilla saat aina kysyä apua ja saat luvan asioiden tekemiseen. Me olemme paikalla sinua varten ja autamme aina kun tarvitset. Voit myös itse auttaa muita.

ARXilla pitää käyttäytyä nätisti. Ketään ei saa kiusata, syrjiä eikä puhua rumasti muista ihmisistä.

ARXilla toivotaan parasta muille. Ketään ei tuomita ja jokainen saa olla oma itsensä.

ARXilla saat leikkiä, piirtää ja katsoa paikkoja. Tutkiminen ja kokeileminen on sallittua ja toivottavaa.

ARXilla saat syödä eväitä, kun on nälkä. Jokaisella on erityiset tarpeet ja niiden mukaan saa toimia.

ARXilla ei saa rikkoa paikkoja. Jokainen käyttäytyy niin, että tavarat ja ihmiset eivät vahingoitu.

ARXilla haluamme huolehtia siitä, että kaikilla on tervetullut olo. Voit kertoa meille, jos jokin asia painaa mieltäsi.

Lasten toiveet ARXille

Keräsimme lapsilta lisäksi toiveita mitä he haluaisivat tehdä tai kokea ARXilla tulevaisuudessa. Tässä muutama poiminta, jotka pyrimme toteuttamaan.

”Toivon näyttelyä ilmastonmuutoksesta koska haluaisin kertoa kaikille, että me ei voida jatkaa tällä samalla radalla.” (10 v)

”Kun täällä on nyt tämä Minnasta (Canth) kertova näyttely, haluaisin esittelyä sokeasta (Helen Keller), koska olen kuullut siitä ja se olisi mielenkiintoista. Miten hän oppi kaikkea, vaikka oli haasteita.” (8 v)

”Painting is something I’d like to do.” (9 v)

”ARXilla voisi näyttää dokumentteja. Esimerkiksi luontodokumentteja voisi heijastaa seinälle.” (10 v)

”Haluan leikkiä.” (4 v)

Lisätiedot:
Taidekasvattaja Sarina Pulkka
sarina.pulkka@hameenlinna.fi