Liivuoren päiväkodin koronatartunnasta

Tiedote 30.11.2020

Liivuoren päiväkodista aiemmin kotikaranteeniin asetetulla yhdellä henkilöllä on todettu korona-tartunta. Sen seurauksena varotoimenpiteenä on kolme henkilöä asetettu kotikaranteeniin 3.12.2020 asti.

Karanteenipäätös on tehty terveysviranomaisen toimesta, ja päätöksestä on oltu yhteydessä suoraan karanteeniin asetettavien lasten vanhempiin sekä altistuneeseen henkilökuntaan. Karanteenipäätös ei aiheuta päiväkodin muille lapsille tai perheille mitään välittömiä tutkimustarpeita tai toimenpiteitä.

Koronavirukseen liittyvissä oire-epäilyissä tee oirearvio sähköisesti osoitteessa Omaolo.fi. Vaihtoehtoisesti voi olla yhteydessä myös omaan terveysasemaan puhelimitse, mikäli karanteenin aikana tulee oireita.

Päiväkodissa varotoimenpiteenä tiloja järjestetään tavallista väljemmin, ja tarpeettomia fyysisiä lähikontakteja vältetään. Toiminta järjestetään mahdollisuuksien mukaan niin, että ryhmiä ei sekoiteta tai yhdistetä. Tartuntojen estämisen takia on tärkeää, että kaikki huolehtivat käsihygieniasta ja turvaväleistä, päiväkotiin ei tulla oireisena ja oireiset hakeutuvat koronatestiin matalalla kynnyksellä. Annettuja ohjeita on noudatettava myös muiden turvallisuuden takaamiseksi.

Tiedote 24.11.2020

Liivuoren päiväkodissa on todettu koronatartuntatapaus. Liivuoren päiväkodissa 23.11.2020 altistuneet lapset ja henkilökunta asetetaan kotikaranteeniin 24.11.-3.12.2020. Yhteensä karanteeniin on asetettu 20 lasta ja 5 henkilökuntaan kuuluvaa.

Karanteenipäätös on tehty terveysviranomaisen toimesta, ja päätöksestä on oltu yhteydessä suoraan karanteeniin asetettavien lasten vanhempiin sekä altistuneeseen henkilökuntaan. Karanteenipäätös ei aiheuta päiväkodin muille lapsille tai perheille mitään välittömiä tutkimustarpeita tai toimenpiteitä.

Koronavirukseen liittyvissä oire-epäilyissä tee oirearvio sähköisesti osoitteessa Omaolo.fi. Vaihtoehtoisesti voi olla yhteydessä myös omaan terveysasemaan puhelimitse, mikäli karanteenin aikana tulee oireita.

Päiväkodissa varotoimenpiteenä tiloja järjestetään tavallista väljemmin, ja tarpeettomia fyysisiä lähikontakteja vältetään. Toiminta järjestetään mahdollisuuksien mukaan niin, että ryhmiä ei sekoiteta tai yhdistetä. Tartuntojen estämisen takia on tärkeää, että kaikki huolehtivat käsihygieniasta ja turvaväleistä, päiväkotiin ei tulla oireisena ja oireiset hakeutuvat koronatestiin matalalla kynnyksellä. Annettuja ohjeita on noudatettava myös muiden turvallisuuden takaamiseksi.

Lisätiedot:

Liivuoren päiväkodin johtaja
Eija Vikman
eija.vikman@hmledu.fi
p. 040 869 6234

Tartuntataudeista vastaava lääkäri, Hämeenlinnan avosairaanhoito
Outi Hämäläinen
outi.hamalainen@hameenlinna.fi

Varhaiskasvatusjohtaja
Elina Oja
elina.oja@hameenlinna.fi
p. 050 305 0979