Liivuorentien saneeraushanke alkaa
Liivuorentien saneeraushanke alkaa viikon 18 aikana valmistelevilla töillä. Saneeraushankkeessa uusitaan kadun valaistus, parannetaan kuivatusjärjestelmiä, asennetaan kadun kantavaan kerrokseen teräsverkkolujite ja päällystetään katu uudelleen. Samat toimenpiteet tehdään myös pyöräily- ja jalankulkuväylälle. Rakennustyö etenee yhden kaistan leveydellä ja sulkee toisen ajokaistan aina työn etenemisen mukaan lyhyeltä katuosuudelta. Työn aikana katu on käytössä sorapintaisena.
Kulku Jukolan koululle Aleksis Kiven kadun ja Taula-Matin tien kautta toimii normaalisti koko rakennusajan. Liivuorentien jalankulku- ja pyöräilyväylä säilyy käytössä koulun kesäloma-aikaan saakka.
Liivuorentien saneeraushanke liittyy eteläpäässä vuonna 2019 tehdyn katusaneeraushankkeen rajalle Jukolan koulun pohjoispuolella ja pohjoispäässä 2022 alkaneen Ahvenistontien saneeraushankkeen rajalle Härkämäenkujan läheisyyteen.
Liivuorentien saneeraushanke valmistuu heinäkuun 2023 loppuun mennessä.
Työmaa-alue kartalla

Takala Jere
- Rakennuttajapäällikkö,45349
- 040 869 6266
- jere.takala@hameenlinna.fi