Loikka-hanke palkitsi työnantajia Työelämän vaikuttaja -diplomeilla
Loikka-hanke tukee sekä työnhakijoita että työnantajia, jotta mahdollisimman moni taustoista tai muista tekijöistä riippumatta pääsisi kiinnittymään nopeammin työelämään. Hanke kiitti tiiviistä ja toimivasta yhteistyöstä työnantajia palkitsemalla kuusi yhteistyökumppaniaan Työelämän vaikuttaja -diplomein torstaina 23.1. osana Tekijä 2025 -tapahtumaa.
Kuusi palkittua työnantajaa ovat Hämeenlinnasta Atom Airsoft, Marin Kahvila, Ikifit, Hallituskadun K-Market (Mattilan Market Oy), Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatus ja Oma Häme. Diplomi myönnettiin monimuotoisen työelämän edistämisestä, työkokeilijoiden työllistämisestä ja loistavasta yhteistyöstä. Palkitut kertoivat palkinnon vastaanottamisen yhteydessä ajatuksia työkokeilusta työllisyyden edistäjänä.

”On ollut hienoa lähteä tekemään hankkeen tiimoilta uudenlaista lähestymistapaa työkokeiluun ja mahdollistaa monelle pieni näkökulma siihen, mitä se varhaiskasvatuksen maailma on ja minkälaista työtä siellä on. Ja ennen kaikkea näiden kansainvälisten työkokeilijoiden näkökulmasta myös paikka opetella kieltä ja arkea”, varhaiskasvatusjohtaja Sari Vartiainen kommentoi yhteistyötä.
”Erittäin matalalla kynnyksellä työkokeilijoita on helppo ottaa ja se on myös erittäin positiivista tälle työnhakijalle. Hän pystyy oppimaan työhön, mikä johtaa siihen, ettei yrityksellä ole muuta mahdollisuutta kuin palkata tämä osaava tekijä”, Krister Rönn Atom Airsoftin myymäläpäällikko kertoo työkokeilun kokemuksista työnantajan näkökulmasta.
Loikka-hanketta on toteutettu yksilö- ja ryhmäpalveluiden muodossa, joista keskiössä on ollut valmentava työkokeilu. Tulokset puhuvat puolestaan: hankkeessa lopettaneista työnhakijoista yli puolet ovat työllistyneet, 40 % saaneet jonkun muun jatkopolun, joka voi tarkoittaa esimerkiksi opintoja tai ohjausta muihin palveluihin. Loikka-hanke toimii Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan alueilla.
Mikä Loikka-hanke?
Loikka työelämään -hanke alkoi keväällä 2023 ja jatkuu 2025 kesään asti. Euroopan Unionin osarahoittama hanke on ajoitettu työllisuuspalveluiden suuren muutoksen ajalle kehittämään työnantajalähtöisiä nopean työllistymisen palveluita. Hanke tukee nuorten, vieraskielisten ja kotoutujien sekä pitkään työttömänä olleiden työnhakijoiden nopeaa kiinnittymistä työelämään. Loikan ydintä on työnhakijoiden valmennuksellinen kohtaaminen ja laaja tehokas yhteistyö työnantajien suuntaan.
Kiinnostuitko? Lisätietoa hankkeesta ja yhteystiedot: hameenlinna.fi/loikkahanke


Antikainen Niina
- Viestintä- ja markkinointisuunnittelija,77536
- 040 646 9257
- niina.antikainen@hameenlinna.fi
Stolt Kati
- Asiantuntija,06360
- 040 358 3853
- kati.stolt@hameenlinna.fi