Lukufestariviikko herätti intoa lukemiseen
Hämeenlinnan kaikissa ala- ja yläkouluissa panostetaan lukutaidon vahvistamiseen ja lukuiloon. Kouluissa vietettiin lukufestariviikkoa 9.-13.10.2023.
”Meillä alkoi Lukufestariviikko koko koulun yhteisellä aamunavauksella, 3-4 luokka luki Tatu ja Patu -kirjasta ”äänisadun” – ope ”painoi” ääninappeja oikeissa sadun kohdissa ja koko koulu toimi ääninappina!” kertoo Piia Takari Alvettulan koulusta. Lisäksi viikon ohjelmassa oli mm. lukukoira, kirjavinkkaus ja runopaja. Myös ulkona luonnossa luettiin!
HYKin 3. luokkien oppilaat lukivat kirjoja ja samalla keräsivät kirjoista erilaisia tunteita. Lukufestareiden aikana oli HYKissä myös Tunteva koulu -viikko, joten kivalla tehtävällä saatiin molemmat asiat yhteen. ”Toimiva tehtävä kolmosille!” kertoo Anni Leppänen HYKistä.
Seminaarin koululla kävi 18 HPK:n edustuksen pelaajaa lukemassa oppilaille. ”He olivat viime vuonnakin ja halusimme heidät meille uudelleen!” toteaa Lasse Vartiainen. Katso HPK:n somevideo aiheesta Instagramissa.
Erityisiä lukutunteja kouluissa
Monissa kouluissa vietettiin erityisiä lukutunteja, esimerkiksi koko koulun lukutunnit olivat yhtenä päivänä Myllymäen koulussa ja Hakkalan koulussa. Hakkalassa oli samaan aikaan myös Lammin kirjaston järjestämä pop up -kirjasto. Oppilaat kävivät hakemassa kirjastonhoitajilta kirjavinkkejä ja juttelemassa kirjoista.
Myllymäen koululla vietettiin Myllymäki lukee -viikkoa. Koulun aulassa oli lukupuu, johon oppilaat ja koulun henkilökunta kirjoittivat lempikirjansa ja viimeksi luetun kirjan. ”Meillä oli myös kilpailu, jossa oppilaat arvasivat opettajien lempikirjoja. Viikko oli kiva ja antoisa”, kirjoittaa Julianna Papp.

Muissakin kouluissa opettajien lukemat kirjat kiinnostivat, esimerkiksi Hauhon yhtenäiskoulussa ja Lyseon koululla opettajien mielikirjoja oli esillä näyttelyssä ja info-televisiossa.
Hakkalan koulussa koko viikon päivänavaukset liittyivät kirjoihin. Lisäksi keskiviikkoaamuna päivänavauksen yhteydessä jokaisessa luokassa tehtiin haikurunoja, jotka kiinnitettiin koulun ala-aulaan.

Lukufestareilla kirjoitettu haiku-runo. Kuva: Kirsi Saarikko

Lukufestareilla kirjoitettu haiku-runo. Kuva: Kirsi Saarikko
Konnarin koulun 6.-luokkalaisten festariviikon ohjelman voit lukea yhdestä liitteenä olevasta kuvasta. Julisteen on tehnyt luokanopettaja Maria Elomaa.
Suurkiitokset kaikille mieleenpainuvista lukuelämyksistä ja kohtaamisista lukemisen parissa! Hämeenlinnan kouluissa on ollut festareilla loistavaa lukemisen pöhinää! Pidetään sitä jatkossakin yllä!
Totean Mymmelin sanoin: Minulla on varpaan nipukoita myöten hyvä olo.
Teksti: Leija Kuuranhalla