Museoviikot tulevat! Virittäydy somen taajuuksille ja tutustu taiteeseen ja museotyöhön virtuaalisesti

Hämeenlinnan taidemuseo avaa ovensa yleisölle jälleen tiistaina 2.6. alkaen. Ennen museon aukeamista ehditään kuitenkin viettää 11.5. alkavaa digitaalista museoviikkoa sekä 18.5. alkavaa varsinaista museoviikkoa, jota museoiden ollessa suljettuna yleisöltä vietetään niin ikään verkossa.

Poikkeuksellinen kevät on tuonut hämeenlinnalaisia eri alojen toimijoita yhteen entistä tiiviimmin. Yhteistyö eri toimijoiden kanssa näkyy myös taidemuseon museoviikkojen ohjelmassa. Toukokuu onkin varsinaista digitaalisten museosisältöjen ja yhteistyön juhlaa!

Museoviikkojen aikana saadaan muun muassa esimakua kokoelmanäyttelyistä, jotka aukeavat yleisölle heti kesäkuun alussa museon auetessa. Lisäksi kuullaan kiinnostavia faktoja Hämeenlinnan lempipaikoista ja tutustutaan taidemuseon Engel-rakennukseen sijoitettuun virtuaalitaidenäyttelyyn.

Museon johtaja Jenny Valli kertoo digitaalisella museoviikolla näyttelyiden suunnittelusta ja toteutuksesta kulissien takana sekä yhteistyöstä, jota näyttelyn toteuttaminen vaatii. Kasari – taiteen 1980-luku- sekä Lyhyitä kertomuksia taiteesta –näyttelyihin päästään kurkistamaan seuraavalla viikolla facebook livessä oppaan johdolla yleisöltä suljetussa museossa.

Hämeenlinnalaisten lempipaikat haussa

#hmllempipaikka somehaasteessa kartoitetaan Hämeenlinnan lempipaikkoja yhdessä hämeenlinnalaisten kulttuuritoimijoiden kanssa

Museoviikolla 18.5. alkaen hämeenlinnalaiset museot, kirjasto sekä lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX esittelevät somekanavissaan näitä yleisön lempipaikkoja kukin oman alansa erityistuntemusta hyödyntäen. Oman lempipaikkansa ja siihen liittyvän lyhyen tarinan voi julkaista omalla sometilillään jo nyt hästägillä #hmllempipaikka.

Poikkeus tilassa – lopputöitä ja taidetta

Hämeenlinnalaisen taidekoulu Aimokoulun oppilaat ripustavat museoviikolla taiteen perusopetuksen lopputyönsä virtuaaliseen näyttelyyn taidemuseon Engel-rakennukseen. Kun fyysiset tilat laitetaan kiinni, on luotava uusia tiloja. 3D-näyttelyssä on esillä myös tämän poikkeuksellisen kevään etäpedagogiikka: tehtäviä, keskusteluja, prosesseja ja oppilaiden kodeissa syntynyttä taidetta. Poikkeus tilassa –nimeä kantavaan näyttelyyn päästään tutustumaan varsinaisella museoviikolla.

Facebook live -opastuksia näyttelyihin

Taidemuseon sosiaalisen median kanavissa julkaistaan pitkin museoviikkoja erilaisia tietoiskuja, haasteita ja tunnelmapaloja taidemuseon kulissien takaa sekä näyttelyiden puolelta.

Poimi tästä muutama tärppi:

  • 13.5. Museon johtaja Jenny Valli kertoo videolla näyttelyjen kulissien takana tapahtuvasta suunnittelutyöstä ja yhteistyöstä
  • 13.5. klo 12 taidekasvattaja Auni Tuovinen vierailee koulunuorisotyöntekijä Eevi Harjun pitämällä taidevälitunnilla instagram livessä tilillä @hmlnuorisotyöeevi
  • 18.5. klo 11 Taidemuseon Facebook-livessä kurkistus Kasari – taiteen 80-luku -näyttelyyn oppaan johdolla
  • 19.5. Hämeenlinnan julkiset veistokset kuuluvat kaikille
  • 20.5. klo 11 Taidemuseon Facebook-livessä kurkistus Lyhyitä kertomuksia taiteesta –näyttelyyn oppaan johdolla
  • Museoviikon lopulla Aimo-koulun päättötyönäyttely virtuaalisena taidemuseon Engel-rakennuksessa

Kansainvälinen digitaalinen museoviikko 11.-17.5.2020 on digitaalisille alustoille keskittyvä virtuaalinen tempaus. Viikon aikana nostetaan esiin museosisältöjä ja osallistetaan yleisöä seitsemän päivittäin vaihtuvan teeman kautta. Tänä vuonna koko viikon yhteen kokoava teema on #togetherness. Lisätietoa Museoliiton sivuilta

Museoviikko on museoiden yhteinen tapahtumaviikko, jota vietetään jo 22. kerran. Museoviikon maanantaina 18.5.2020 vietetään kansainvälistä museopäivää. Lisätietoa: https://museoviikko.fi/museoviikko/

Hämeenlinnan taidemuseo sosiaalisessa mediassa

Facebook: Hämeenlinnan taidemuseo
Instagram: @hmltaidemuseo
Youtube: Hämeenlinnan taidemuseo

Lisätietoja:

Auni Tuovinen, taidekasvattaja
www.hameenlinnantaidemuseo.fi