Osallistu Itämeripäivän viettoon!

Itämeripäivää vietetään Suomessa 26. elokuuta. John Nurmisen säätiön käynnistämä vuosittainen Itämeripäivä juhlistaa yhteistä Itämertamme ja muistuttaa sen tärkeydestä. Myös Hämeenlinnan kaupunki on Itämeripäivän kumppani ja haluaa haastaa kaikki kaupunkilaiset mukaan juhlistamaan Itämerta.

Itämeripäivän päätapahtuma Hämeenlinnassa järjestetään Perttulan pihapiirissä, Vanajavesikeskuksen johdolla. Itämeripäivän tapahtumassa on paikalla useita eri tahoja esittelemässä omaa ympäristötyötään ja ohjelmaa on koko perheelle. Tapahtuma alkaa kello 17 osoitteessa Perttulantie 84. Lisätietoja tapahtumasta Vanajavesikeskuksen sivuilta.

Myös kouluruoka on Itämeriystävällistä

Lisäksi Palmia tarjoaa ruokapalvelu- ja ravintolakohteissaan Itämeriystävällistä kalaa ja kasvisruokaa, näin myös Hämeenlinnassa. Koulu- ja oppilaitoskohteisiin on suunniteltu herkulliset fisuburgerit särkimurekepihveistä. Maukasta kalaruokaa nautitaan lisukkeineen myös päiväkodeissa, sairaala- ja hoivakohteissa sekä lounasravintoloissa.

”Meillä Palmialla vastuulliset valinnat ohjaavat toimintaamme monessa asiassa ja noudatammekin elintarvikehankinnoissamme WWF:n kalasuosituksia ja suosimme lähikalan ja Itämeren kalan käyttöä. Kestävästi pyydetty lähikala on myös terveellinen ja ympäristöystävällinen proteiininlähde”, kommentoi Palmian aluepäällikkö Marja-Liisa Vikholm

Kuinka osallistua?

Hämeenlinnan kaupunki haluaa myös haastaa kaikki kaupunkilaiset mukaan juhlistamaan Itämerta ottamalla osaa Itämerihaasteisiin. Itämeripäivän pulahdus on haaste, jossa kaikki suomalaiset haastetaan pulahtamaan luonnonvesistöön klo 18.00 Itämeripäivänä. Kaupunki haastaa myös kaupunkilaiset kokkaamaan päivän aikana Itämeriystävällistä ruokaa kotimaisesta kalasta ja kauden kasviksista.

Jaa omat Itämeritekosi ja päivän fiiliksesi somessa aihetunnisteilla #itämeripäivä, #minuntekoni ja #vanajavesikeskus. Ja tule viettämään Itämeri-iltaa Perttulaan!

Lisätietoja

Itämeripäivän viralliset sivut

Itämeripäivän tapahtuma Vanajavesikeskuksella