Pysäkin vapaaehtoistoimintaa Hämeenlinnassa jo 29 vuotta

Vapaaehtoiskeskus Pysäkki jatkaa tehtäväänsä yhteisön ja ikääntyvien hyvinvoinnin edistämiseksi pian jo kolmattakymmenettä vuotta. Vapaaehtoisuuteen perustuva toiminta lisää yhteisöllisyyttä ja tarjoaa mahdollisuuksia osallistua kaikille avoimeen toimintaa. Vapaaehtoiset ovat Pysäkin sydän ja voimavara. Toiminnasta ei saa palkkaa, mutta vapaaehtoinen on oikeutettu tukeen, koulutukseen ja virkistykseen. Vapaaehtoisten virkistyspäivissä rentoudutaan, syödään hyvin, ulkoillaan ja vietetään aikaa yhdessä. Pysäkillä on säännöllisesti vapaaehtoisten vaikuttamis- ja vertaistapaamisia, jotta toiminta olisi vapaaehtoisten näköistä ja heille mielekästä.

”Ihmisen elämässä tulee hetkiä, kun on aikaa ja mahdollisuuksia auttaa, silloin voi osallistua yhteiskunnan ja yhteisön hyvinvoinnin edistämiseen. Elämä tuo vastaan myös vaiheita, jolloin on tarve saada apua. Tällöin on rohkeutta sanoittaa tarve ja pyytää apua”, kannustaa Pysäkin toiminnanohjaaja Jenni Orjasniemi ottamaan yhteyttä. Vapaaehtoiskeskus Pysäkin yhteystiedot löydät mm. Hämeenlinnan kaupungin verkkosivuilta, josta löytyy myös sähköinen lomake pyyntöjen lähettämistä varten. Sitä kautta voi ottaa yhteyttä matalla kynnyksellä ilman sitoumusta.

Hämeenlinna tarjoaa hienon ympäristön asumiseen ja ulkoiluun, ikääntyessä itsenäinen ulkoilu voi jäädä vähiin tai päättyä kokonaan. On tärkeää, että kaikilla olisi mahdollisuus päästä nauttimaan ulkoilusta. Tässä vapaaehtoiset PysäkkiKaverit eli ulkoiluystävät ovat erityisen tärkeässä roolissa. He ovat ulkoilu- ja juttukaverina heille, jotka tarvitsevat tukea tai seuraa. ”Parhaimmillaan vapaaehtoisen tuki mahdollistaa kotona asumisen pidempään, tuo merkityksellisyyttä elämään ja antaa hyvän mielen molemmille”, iloitsee toiminnanohjaaja Katja Kopra.

Vapaaehtoiset PysäkkiJelpparit ovat arjen apuna mm. terveyskeskuskäynneillä, kauppa-apuna, pienissä askareissa, kulttuurikavereina ja kirjastovierailuilla. Apua ja neuvoja voi saada myös digipulmiin. PysäkkiPoppoo ryhmätoiminta kokoaa porukkaa kasaan pelaamaan, keskustelemaan, tekemään käsitöitä ja liikkumaan jumppien sekä kimppakävelyiden parissa. Torstaisin klo 11 Pysäkillä vietetään PysäkkiHetkeä, jolloin paikalle tulee vierailijoita eri teemoihin liittyen. Syksyn teemoina on mm. kestävä elämäntapa, 72 tuntia varautuminen, ikääntyvien asumisneuvonta, jäteneuvonta, ikääntyvien ravitsemus, liikuntaneuvonta ja hartaudet. Aiheista keskustellaan Kumppanuustalolla (Kirjastokatu 1) kahvikupposen äärellä.

Vapaaehtoistoiminta on kansalaisaktiivisuutta, jota tehdään halusta auttaa muita ihmisiä tai yhteisöjä. Vapaaehtoistoiminnan kautta voi vaikuttaa ja se lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Voisitko sinä toimia vapaaehtoisena?

Vapaaehtoiskeskus Pysäkki täyttää elokuussa 29 vuotta. Tervetuloa käymään synttärikahveilla tiistaina 15.8. klo 13-16 Hämeenlinnan Kumppanuustalolla. Toiminnasta vastaavat yhdessä Hämeenlinnan kaupunki ja Hämeenlinna-Vanajan seurakunta.

Lisätietoja Pysäkin toiminnasta www.hameenlinna.fi/pysakki. Seuraa Pysäkkiä myös Facebookissa sekä Instagramissa @vapaaehtoiskeskuspysakki.

Lisätiedot

Jenni Orjasniemi, toiminnanohjaaja, Vapaaehtoiskeskus Pysäkki
puh. 050 463 6006
jenni.orjasniemi@hameenlinna.fi