Sibeliuksen syntymäkodin Syysmatineassa Miikko Santala ja Ulla Wirtanen

Sibeliuksen syntymäkodin Syysmatineassa 24.9. esiintyvät tenori Miikko Santala ja pianisti Ulla Wirtanen.

Miikko Santala on 35-vuotias hämeenlinnalainen tenori. Hän on opiskellut klassista laulua Hämeenlinnan Sibelius-opistossa D-tutkintoon asti opettajanaan Päivi Hirvikoski. Miikko oli vuonna 2007 Panssarisoittokunnassa laulusolistina suorittaessaan varusmiespalvelusta Panssariprikaatissa. Lisäksi hän on kouluttautunut erilaisilla laulukursseilla, näistä mainittakoon muun muassa Jorma Hynnisen yksinlaulukurssi Hämeenlinnassa vuonna 2014. Hämeenlinnan Sibelius-seura myönsi Miikolle vuonna 2014 Sibeliuksen syntymäkotimerkin, kunnianosoituksena Sibeliuksen musiikin eteen tehdystä työstä.

Miikko on esiintynyt vuosien varrella solistina monenlaisissa kokoonpanoissa. Merkittävimpiä esiintymisiä vuosien varrella ovat olleet: vuonna 2014 Sinfonia Lahden nuorten muusikoiden konsertti Esa Heikkilän johdolla. Lasse Heikkilän Simon Kyreneläinen-musikaalin päärooli vuosina 2015 ja 2018. Lisäksi Miikko on ollut solistina useissa Sibelius-konserteissa ja -matineoissa niin Sibeliuksen syntymäkodissa kuin koulukonserteissa ympäri maakuntaa. Miikko on kysytty esiintyjä perhejuhliin ja yksityistilaisuuksiin.

Ulla Wirtanen aloitti pianonsoiton Pietarsaarenseudun Musiikkiopistossa, opettajanaan Svetlana Koytcheva. Myöhemmin hän opiskeli pianonsoiton opettajaksi Svenska Yrkeshögskolanissa Miroslaw Herbowskin johdolla, sekä cembalonsoiton opettajaksi Metropolia Ammattikorkeakoulussa Annamari Pölhön johdolla. Ulla valmistui 2015 maisteriksi Sibelius- Akatemiasta, pääaineena cembalo. Opettajina olivat mm. Elina Mustonen ja Assi Karttunen. Ulla on osallistunut kansainvälisiin cembalokilpailuihin, sekä lukuisille pianonsoiton ja cembalonsoiton mestarikursseille, opettajina mm. Margit Rahkonen, Annika Palm-Doumenge, Janusz Polanski, Ketil Haugsand sekä Mitzi Meyerson. Liedmusiikkia hän on opiskellut Ilmo Rannan, Kirill Kozlovskin, Gustav Djupsjöbackan, Heikki Pellisen sekä Christine Bengtssonin johdolla. Ulla on opintojensa jälkeen toiminut esiintyvänä muusikkona, sekä pianonsoiton opettajana useissa eri opistoissa Hämeenlinnan seudulla.

Liput

  • 18 eur aikuiset
  • 15 euroa eläkeläiset ja opiskelijat
  • 8e alle 18 – vuotiaat, työttömät ja varusmiehet.

Huom! Museokortti ei käy tapahtumaan.

Sibeliuksen syntymäkodin yleisömäärä on enintään 35 hlöä. Lippujen ennakkovaraukset: sibeliuksensyntymakoti@hameenlinna.fi tai 03 621 2755.

Museo on avoinna 1.9. alkaen ti-su klo 12–16. www.hmlmuseo.fi

Yhteistyössä

Hämeenlinnan Sibelius-seura ry ja Hämeenlinnan Kaupunginmuseo