Suomen kasvukäytävä tähtää EU:n merkittäväksi kasvuvyöhykkeeksi

Suomen kasvukäytävä on maan suurin, Helsingistä Seinäjoelle saakka ulottuva yhtenäinen työssäkäynti- sekä talousalue laaja-alaisine resursseineen. Toimintaan on sitoutunut 16 eri paikkakuntaa ja kolme eri maakuntaa, jotka rahoittavat verkoston toimintaa. Lisäksi jäseninä ovat kasvukäytävän kauppakamarit. Yhteistyöhön osallistuu laaja-alaisesti myös monia muita kumppaneita, kuten yliopistoja, korkeakouluja, yrittäjäjärjestöjä sekä yrityksiä.

Kasvukäytävä on jo nyt kansallisesti erittäin merkittävä kasvuvyöhyke, mutta potentiaali laajentumiseksi kansainväliseksi kasvumoottoriksi on ilmeinen. Käytävän varrella asuu lähes puolet suomalaisista, syntyy puolet suomen BKT:sta ja toteutuu 60 % Suomen koulutus- ja tutkimustoiminnasta. Logistiset yhteydet ja saavutettavuus ovat erinomaiset. Suomen kasvukäytävä on maan keskeisin elinvoiman ja kilpailukyvyn vyöhyke.

Verkoston kehittämistyössä korostuvat neljä teemaa, jotka ovat asuminen ja eläminen, ekologisuus, liikkuminen sekä työnteko ja yritystoiminta. Näihin teemoihin kytkeytyvällä yhteistyöllä uudistetaan toimintatapoja ja synnytetään uusia innovaatioita, liiketoimintamahdollisuuksia sekä verkottumista, joka vahvistaa Suomen kasvukäytävää ja sen jokaisen jäsenen menestysedellytyksiä. Kehittämistyössä jokainen verkoston jäsen pääsee vaikuttamaan ja tuomaan kehittämistyöhön mukaan omia ideoitaan, tarpeitaan sekä resurssejaan. Samalla verkoston kautta tehostetaan julkisen sektorin, tutkimuksen ja koulutuksen sekä liiketoiminnan välistä vuoropuhelua, mikä on elinehto kasvukäytävän ja parhaimmillaan koko Suomen kilpailukyvyn vahvistumiselle kansainvälisesti.

Hämeenlinnan kaupunki toimii isäntäorganisaationa

Kasvukäytäväyhteistyöhön sitoutuneet toimijat valitsivat Hämeenlinnan verkoston isäntäorganisaatioksi. Hämeenlinna toimi tehtävässä myös edellisellä toimintakaudella. Hämeenlinnan kaupungin strategiajohtaja Markku Rimpelä valittiin ohjausryhmän toimesta verkoston puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajina toimivat kilpailukykyjohtaja Anna-Kaisa Heinämäki Tampereelta, elinvoimajohtaja Erkki Välimäki Seinäjoelta sekä yleiskaavapäällikkö Pasi Rajala Helsingistä.

Johtajaa haetaan

Suomen kasvukäytäväverkoston johtajan rekrytointi käynnistyy 18.5.2021. Haku päättyy 3.6. kello 15.00. Tehtävä on määräaikainen ja päättyy vuoden 2024 lopussa. Puheenjohtajuuden myötä Suomen kasvukäytävän johtajaksi rekrytoitava johtaja sijoittuu Hämeenlinnan kaupungin organisaatioon edistämään verkoston yhteisiä tavoitteita.

Kasvukäytävän kotisivut: www.suomenkasvukaytava.fi

Lisätiedustelut:

Markku Rimpelä, strategiajohtaja ja ohjausryhmän puheenjohtaja

Puh. 03 621 255, markku.rimpela(at)hameenlinna.fi