Suomi ja Hämeenlinna aukeavat asteittain

Tilannekatsaus 11.5.-1.6.2020

Koulut ovat päättyneet mutta kulttuuri- ja liikuntapaikat sekä ravintolat aukeavat. Kesä-Suomi matkailee pääasiassa kotimaassa ja turvaohjeita on syytä noudattaa edelleen.

Kaupungin valmiusryhmä, pandemiajohtoryhmä ja toimialojen valmiusryhmät kokoontuvat noin kerran viikossa. Tilanne on ollut jo useita viikkoja hyvin rauhallinen ja tämä kokoustahti on riittänyt. Myös maakunnalliset valmiusryhmät harventavat kokoustahtiaan.

Tämä ei tarkoita sitä, että loikoilisimme kesällä lomalla kaikki vaan kaupungilla on valmius kokoontua nopeastikin. Kiitos sähköisten kokouskäytänteiden arkipäiväistymisen ja osaamisen kasvamisen voimme tehdä sen paikasta riippumatta ja tehokkaasti, ehkä kesän kunniaksi joskus jopa laiturin nokasta.

Koululaiset kesälaitumille

2 viikon lähiopetusjakson jälkeen koululaiset pääsivät kesälomalle. Koulujen ja oppilaitosten normaalit ja riemukkaat kevätjuhlat jäivät tänä keväänä pitämättä mutta se ei iloa kesästä vähentäne. Kiitos Hämeenlinna-Vanajan seurakunnalle ja Vanajaveden Nuorisokuorolle hienosta yhteistyöstä, jonka myötä Suvivirsi silti kaikui lauantaina 30.5.2020 ympäri kaupunkia.

Hyvää kesälomaa kaikille koululaisille, opiskelijoille ja koulujen henkilökunnalle. Taaksejäänyt kevät on ollut poikkeuksellinen ja te selvisitte siitä hienosti.

Ravintolat ja kulttuurilaitokset avautuvat, liikuntapaikkojen ohjeistuksia väljennetään

Hämeenlinnan Liikuntahallien osalta rajoituksia alettiin purkaa 11.5.2020, jolloin ulkoliikuntapaikat- ja alueet avattiin käyttöön. Tuolloin kokoontumisrajoitus oli vielä 10 henkilöä ja se oli voimassa toukokuun loppuun. Nyt näitäkin rajoituksia on lievennetty ja esim. urheilutapahtumissa voi olla maksimissaan 500 henkilöä yhtä aikaa paikalla.

Kaupungin museot avaavat ovensa kuluvalla viikolla ja paljon on kiinnitetty huomiota siihen, että sekä asiakkaat ja henkilöstö voivat turvallisesti vierailla ja työskennellä.

Kaupunkirakenne on käynnistänyt uimarantojen tehostetun siivouksen kuten on ohjeistettu. Kesätöihin on voitu palkata nuoria mm. kukkien istutukseen.

Yhteistoimintamenettelyn toinen vaihe käynnistynyt

Yhteistoimintaneuvottelujen 1. vaihe päättyi ja lopputuloksena totesimme, että kesälle 2020 ei lomautuksia tehdä. Samalla käynnistimme kaupunginhallituksen päätöksellä yhteistoimintamenettelyn toisen vaiheen, jonka tavoitteena on pysyvä 5 miljoonan euron säästö henkilöstökuluissa vuoteen 2025 mennessä.

Etätyö jatkuu kaupungin organisaatiossa 14.8.2020 saakka. Kaupungin henkilöstöpalvelut valmistelee ohjetta hallittuun paluuseen toimistoille ja työpaikoille. Etätyö ja erilaiset joustotyön vaihtoehdot ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen ja vaikuttavat myös kaupungin tarvitsemien toimistotilojen määrään tulevaisuudessa. Kaupungintalo tyhjenee lokakuussa ja siirrymme Wetterille.

Valtuustoseminaarikin luonnistuu etänä

Kaupunginvaltuusto piti kevään seminaarinsa poikkeusaikojen ohjeita noudattaen etänä Teamsin kautta. Kiitos kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja osanottajien, seminaari onnistui näinkin pidettynä ja täytti tehtävänsä.

Valtuustoseminaarin ehdottomasti tärkein aihe oli kaupungin talous – aihe, josta emme pääse yli emmekä ympäri, vaan on mentävä päin. Yhdessä sopien meidän on saatava talousarvioraami vuodeksi 2021 elokuussa tehtyä.

Ikäihmisten soittokierros tavoittanut noin 2200 henkilöä

Soittokierros yli 80-vuotiaille jatkuu ja tähän mennessä ihmisiä on tavoitettu lähes 2200 henkilöä. Edelleenkin vain muutamia henkilöitä on ohjattu palveluohjauksen tai Arkiavun piiriin. Soittokierros on kuitenkin tuonut kaupungille hyvän kuvan siitä, missä tilanteessa ikäihmisemme ovat ja minkälaisia palveluita he tulevat tarvitsemaan.

Ikäihmisten hoivakodeissa ei ole Hämeenlinnassa todettu tartuntoja edelleenkään.

Kysyntä arkiavun palveluista on vähentynyt

Nopeasti ja ketterästi pystytetty Akuutti arkiapu on ollut tarpeellinen palvelu pandemian akuuteimpien viikkojen aikana. Palvelun kysyntä on kuitenkin niin selkeästi vähentynyt, että sen toiminta päättyy 26.6.2020. Kiitos pisteeseen eri puolilta organisaatiota siirtyneelle henkilöstölle joustavuudesta ja palvelualttiudesta.

Terveyspalveluissa rauhallista

Kaupungin terveyspalveluissa on Vanajaveden sairaalaa lukuun ottamatta ollut edelleen hyvin rauhallista. Myöskään Kanta-Hämeen keskussairaalassa ei ole enää ollut sairaalahoitoa vaativia koronapotilaita. Kaupungin pandemiavastaanoton aukioloaikaa on lyhennetty arkisin klo 16:een, mutta viikonloppujen puhelinpäivystystä pääterveysasemalla ylläpidetään vielä. Kesän osalta maakunnan terveystoimijat suunnittelevat keskitettyä päivystyspalvelua.

Vanajaveden sairaalassa ovat viikonloput tällä hetkellä vilkkaita ja myös kohorttiin tulee viikonloppuisin asiakkaita. Tilat ja suojavarusteet ovat riittäneet tilanteen hoitamiseen ja riittävät jatkossakin mikäli pandemia etenee näin rauhallisesti. Terveyspalvelut palauttaa normaalia toimintaansa asteittain kesän mittaan ja tartuntatilannetta seuraten.

Yksinyrittäjien tukea hakenut vajaa 500

Yksinyrittäjien toimintatukea Hämeenlinnassa on hakenut 455 yrittäjää. Näistä tuki on myönnetty noin 400:lle hakijalle. Nähtävissä on, että kaikkea rahoitusta ei meillä saada jaettua.

Työttömyysprosentti Hämeenlinnassa on tätä kirjoitettaessa 15,3 %, joka on hieman valtakunnan tasoa matalampi (16,5). Kaupungissamme on kuitenkin myös avoimia työpaikkoja koko ajan, tällä hetkellä 548.

Kesään on ladattu paljon odotuksia

Kaupungilla valmistaudutaan kesään ja siihen sijoittuviin lomiin ja varmistetaan, että valmiusorganisaatio on nopeasti tavoitettavissa ja sen työ käynnistettävissä mikäli pandemiatilanne sitä vaatii.

Olemme vielä poikkeustilassa ja kesästä huolimatta kehotan edelleen muistamaan terveysviranomaisten ohjeet turvaväleistä, käsi- ja yskimishygieniasta ja kokoontumisista. Kesä on meillä kaikilla ja siitä voi nauttia myös ohjeiden rajoissa.

Hämeenlinnassa, 1. kesäkuuta 2020.

Timo Kenakkala
Kaupunginjohtaja