Syksyn 2021 Fiksua työtä – kehittäjäpalkintojen saajat on valittu

Hämeenlinnan kaupunki jakaa vuosittain kehittäjäpalkintoja, joiden tarkoituksena on palkita henkilöstöä ryhminä ja yksilöinä innovaatioista, hyvin tehdystä työstä, arjen työtä rikastuttavista ja kustannustehokkaista uusista ideoista sekä erityisesti yhdessä toteutetusta hyvästä palvelusta.

Kehittämisteon tulee olla:

  • työntekijälähtöinen,
  • asiakkaiden saamaa palvelua parantava,
  • työtapoja tehostava ja parhaimmillaan samalla työhyvinvointia lisäävä,
  • syntynyt yhden tai useamman henkilön vapaaehtoisesta innostuksesta ja johtanut uuteen toimintatapaan.

Fiksua työtä -palkintotyöryhmä palkitsi kehittämistekoja, joiden taustalla oli henkilöstön omat innovaatiot, jotka helpottavat arjen työtä ja tekijöitä, joiden työpanos selkeästi ylittää perustyön raamit. Palkittujen joukosta löytyy kehittämistekoja, joiden vaikuttavuus kantaa sekä omaan työhön että työyhteisön ulkopuolelle. Valinnoissa painoarvoa saivat työntekijälähtöiset uudet käyttöönotetut innovaatiot, jotka selkeästi ovat parantaneet asiakkaiden arkea ja tuoneet säästöjä kaupungille.

Vuoden 2021 syksyn Fiksua työtä -kehittäjäpalkintojen saajat

Fiksua työtä –hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 9 kappaletta. Kehittämisteoista päätettiin yksimielisesti palkita seuraavat 8 työryhmää:

  1. Ei osana ongelmaa, vaan osana ratkaisua – yhdessä. Sosiaaliohjaaja Mari Eronen ja psykiatrinen sairaanhoitaja Hanna Häyrynen
  2. Kausipolku, syy lähteä liikkeelle ja happihyppelylle. Toiminnanohjaajat Marianne Maatraiva-Sinisilta, Katja Kopra, Jenni Orjasniemi ja vastaava ohjaaja Sanna Salminen
  3. Terveyspalveluiden aikuisten lääkinnällisen kuntoutuksen prosessin digitalisointia. Fysioterapeutti Eija Salminen ja palvelusihteeri Päivi Pirkkalainen.
  4. Ipanat iltaparkkiin. Lähihoitajat Pirjo Helin, Päivi Lehtonen, Katri Koskinen, Outi Mäkinen, Satu Piilola, Marisa Tanner ja Leena Vekka.
  5. Kuvitetut retkikansiot kommunikaation tukena. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Tarja Tandefelt, varhaiskasvatuksen opettaja Minna Turunen, varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Eija Salmi, erityispäivähoidon päivähoitaja Marja Ohvo ja erityisavustaja Tiina Lehtola.
  6. Pintapelastuspalvelu. Paloesimies Esa Videman, palomies Veli-Matti Haavisto, ensihoitaja Heidi Kortelainen
  7. Tiimin toiminta- ja kehittämissuunnitelma varhaiskasvatuksessa. Päiväkodin johtajat Satu Antikainen, Riitta Manninen, Tiina Siren, Katri Aronen ja varhaiskasvatuksen suunnittelija Marjo Oksanen
  8. Kiusaamisen vastaista työtä tekevä Helppi-tiimi. Luokanopettaja Lasse Vartiainen ja kouluohjaaja Jani-Pekka Kajan

Tarkemmat kuvaukset palkituista kehittämisteoista löydät Fiksua työtä-blogialustalta.

Fiksua työtä -kehittäjäpalkinto 2021 -työryhmä

Sosiaali-ja terveysjohtaja Marika Paasikoski-Junninen, kaupunkirakennejohtaja Tarja Majuri, sivistys- ja hyvinvointijohtaja Päivi Raukko, henkilöstö- ja hallintojohtaja Anne Iijalainen, ympäristöjohtaja Sari Janhunen, pääluottamusmies Pirjo Suominen, vs. palvelussuhdepäällikkö Mia Haapanen, palveluesimies Kautonen Merita

Onnea  palkituille ja kiitos kaikille kehittämistekoihin osallistuneille!