Talvinen Askartelupussi-ARXantai

Suuren suosion saavuttanut Askartelupussi-ARXantai tulee jälleen! Tänä vuonna tapahtuman teemana on talvi.

Askartelupussi-ARXantai syntyi korona-ajan etätapahtumaksi, mutta yleisön pyynnöstä ARX on päättänyt ottaa sen pysyväski osaksi palvelutarjontaansa. Askartelupussi-ARXantai on hybriditapahtuma, joka muodostuu lapsille jaettavasta askartelupussista ja askartelulivestä. Askartelulive striimataan ARXin YouTube-kanavalla ARXtubessa.

Askartelupussista löytyy tarvikkeet, joilla voi osallistua askartelustriimiin kotoa käsin. Striimin välityksellä ARXin taidekasvattaja Taina-Maria Savimäki ohjaa askartelua. Lähetyksessä on mukana myös esittely ARXin uudesta Minä tykkään nyt -näyttelystä sekä talvisia taidevinkkejä. Osallistujia kannustetaan jakamaan kuvia ja tunnelmia kotiaskarteluista osaksi striimiä.

Pusseja jaetaan yhteensä 1000 kappaletta. Pääjakelupisteenä toimii ARX-talon luukku. Aiemmista vuosista poiketen, pusseja on jaossa nyt myös lähikirjastoissa, Lammilla, Hauholla, Tuuloksessa, Kalvolassa ja Rengossa. Askartelupussi-ARXantai on osallistujille maksuton.

Talvinen Askartelupussi-ARXantai on osa 20 vuotta täyttävän kulttuurikeskuksen 20 x ARX -kulttuuritekojen sarjaa sekä Lasten lauantai -kalenteria.

Pusseja jaetaan ARX-talolla 25.–28.1., ti–pe klo 15– 18, la 10– 14 ja kirjastoissa aukioloaikojen mukaan. Huomioithan, että pusseja on jaossa rajallinen määrä.

Askartelulive 28.1.2023 ARXtube-kanavalla klo 14 alkaen. Striimi on katsottavissa kaksi viikkoa tapahtuman jälkeen. Striimin osoite on: www.youtube.com/@ARXTUBE/streams


Pussijakelupisteet
ARX-talo, Viipurintie 4, 13200 Hämeenlinna.

Lähikirjastot:
Hauho, Punnanmäentie 18, 14700 Hauho
Lammi, Linjatie 12, 16900 Lammi
Kalvola, Sauvalanaukio 4, 14500 Iittala
Renko, Rengonraitti 7, 14300 Renko
Tuulos, Pannujärventie 10, 14820 Tuulos

Katso lähkirjastojen aukioloajat: https://www.hameenlinna.fi/kulttuuri-ja-liikunta/kirjasto/

Lisätietoja ja tapahtuman linkit: www.kulttuurikeskusarx.fi
Lastenkulttuurikoordinaattori Laura Kauppinen, laura.kauppinen@hameenlinna.fi