Tutustu Berndt Lindholmin taiteeseen tutkija FT Teppo Jokisen johdattamana torstaina 29.6.2023 klo 17
Hämeenlinnan taidemuseon Berndt Lindholm (1841–1914) – Polkuja maisemaan -näyttelyyn pääsee tutustumaan pintaa syvemmältä torstaina 29.6.2023 klo 17 taidehistorian dosentti FT Teppo Jokisen taiteilijaesittelyn myötä.
Berndt Lindholm on tunnustettu mutta tähän saakka varsin tuntemattomaksi jäänyt maisemamaalauksen mestari, jonka metsä- ja merenrantakuvaukset ovat luoneet perustavalla tavalla mielikuvaa Suomesta ja suomalaisesta maisemasta.
FT Teppo Jokinen on tutkinut Berndt Lindholmin taidetta
Hämeenlinnan taidemuseon Lindholm-näyttely pohjautuu Suomen Kulttuurirahaston tukemaan FT Teppo Jokisen tutkimukseen Berndt Lindholmista. Tutkimus on ensimmäinen perusteellinen taiteilijaa käsittelevä taidehistoriallinen esitys. Se tuo uutta tietoa Berndt Lindholmin elämästä, hänen taiteellisista pyrkimyksistään ja tuotannostaan, sekä näiden suhteesta aikaansa ja aikalaisiinsa. Tutkimus ilmestyy Kustannusosakeyhtiö Parvsin julkaisemana kirjana näyttelyn yhteydessä. Kirjaa on myynnissä taidemuseon museokaupassa.
”Sukeltaminen 1800-luvun jälkipuolen suomalaiseen, ruotsalaiseen ja osin laajemmin eurooppalaiseen taidemaailmaan Berndt Lindholmin seurassa oli silmiä avaavaa ja innostavaa”, kirjoittaa FT Teppo Jokinen Berndt Lindholm – Polkuja maisemaan -kirjansa alkupuheessa.
Berndt Lindholm kuuluu niin Suomen kuin Ruotsinkin taidehistoriaan
Berndt Lindholm oli niin Suomen kuin Ruotsin taidekentällä omana aikanaan arvostettu, mutta myöhemmin historiankirjoituksen katveeseen jäänyt kuvataiteilija. Loviisassa syntynyt Lindholm opiskeli taidetta 1860-luvulla Saksassa ja Ranskassa. Lindholm muutti 1876 Göteborgiin ja toimi siellä taiteilijana sekä Göteborgin taidemuseon intendenttinä ja taidekoulun johto- ja opetustehtävissä. Samalla hän kuitenkin säilytti yhteyden Suomen taide-elämään osallistumalla näyttelyihin ja käymällä vilkasta kirjeenvaihtoa Suomen taide-elämässä tuolloin vaikuttaneiden ihmisten kanssa.
Berndt Lindholmin taiteilijaesittely on Hämeenlinnan taidemuseon Engel-rakennuksessa ja kuuluu pääsylipun hintaan. Kesto noin 45 min.
Näyttelyn muut opastukset
Teppo Jokinen toteuttaa toisen taiteilijaesittelyn Berndt Lindholmista to 17.8.2023 klo 17. Lisäksi näyttelyn kuraattori Hämeenlinnan taidemuseon amanuenssi Tanja Pääskynen esittelee näyttelyn ja kertoo Lindholmin tuotannosta pe 25.8.2023 klo 17 ja klo 19 sekä pe 14.9.2023 Klo 17.
Hämeenlinnan taidemuseo panostaa kesällä avoimiin yleisöopastuksiin, joita järjestetään viikoittain keskiviikkoisin, lauantaisin sekä sunnuntaisin. Suomenkielisten opastusten kellonajat vaihtelevat klo 11.30 ja klo 14. välillä, ruotsin- ja englanninkieliset ovat klo 13. Opastukset vuorottelevat Berndt Lindholmin (1841–1914) – Polkuja maisemaan ja Vexi Salmi ja ystävät -muistonäyttelyn kesken. Suomenkieliset opastukset ovat kestoltaan 30–45 min, ruotsin- ja englanninkieliset noin 15 min. Lisätietoja opastuksista taidemuseon verkkosivuilta.

Taidehistorian dosentti, FT Teppo Jokinen
Teppo Jokinen on filosofian tohtori (Jyväskylän yliopisto) sekä taidehistorian dosentti (Helsingin yliopisto). Vuodesta 1999 hän on toiminut vapaana tutkijana Saksassa ja Suomessa. Tutkimuskohteena taidehistorian piirissä hänellä on erityisesti elämänkertatutkimus, taidehistorian historiografia ja teoria, arkkitehtuurihistoria (1800-luvun loppu) sekä taiteiden ja arkkitehtuurin transfer-tutkimus Suomen ja saksankielisten maiden välillä.
Teppo Jokisen viimeisimpiin elämänkerrallisiin tutkimuskohteisiin on kuulunut Berndt Lindholmin lisäksi mm. taiteilija Hjalmar Munsterhjelm, arkkitehti Gustaf Nyström ja arkkitehti Eliel Saarinen.