Vanaja Big Band esiintyy Hauho-päivän konsertissa  

Keskiviikkona, 13. syyskuuta vietetään Hauho-päivää. Hauhon pitäjän oman juhlapäivän kunniaksi Hauho-Seura tarjoaa yhteistyössä Vanaja Big Bandin ja Hauhon Säästöpankkisäätiön kanssa viihdekonsertin Hauhotalossa, Kirkkotie 5, kello 19 alkaen.  

Hauho-päivää on vietetty Hauho-Seuran toimesta vuodesta 2008 alkaen. Syyskuun 13. päivä on valikoitunut Hauho-päiväksi sillä perusteella, että Hauhon kunnan voi katsoa syntyneeksi, kun ensimmäinen kuntakokous pidettiin Hauholla 13. syyskuuta 1868.  

Päivän teema ja toteutus vaihtelevat vuosittain. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 75 vuotta kotiseutuyhdistys Hauho-Seuran perustamisesta. Osana juhlavuoden ohjelmaa Hauho-Seura haluaa tarjota hauholaisille ja hauhomielisille svengaavan musiikkielämyksen.  

Vanaja Big Band on hämeenlinnalainen iso viihdeorkesteri, jonka solisteina Hauholla esiintyy kaksi taitavaa laulajaa. Orkesteri esiintyy säännöllisesti kaupungin puistoissa, toreilla ja konserttisaleissa. Vanaja Big Bandin ohjelmisto koostuu swingistä, jazz-klassikoista, soulista ja lattareista sekä viihde- ja elokuvamusiikista.  

Hauho-Seuran järjestämän Hauho-päivän konsertin kesto on kaksi tuntia. Väliajalla on maksullinen puffetti, jonka tuotto käytetään Hauhotalon hyväksi. Tapahtumaan on vapaa pääsy. 

Vanaja Big Band 2022.

Hauhotalossa esiintyy Vanaja Big Band kapellimestarinsa Erno Tiittasen johdolla.  

Lisätiedot: puheenjohtaja Jouni Lehtonen, puh. 040 589 3313, Hauho-Seura r.y.