Vexi Salmi ja ystävät -muistonäyttely taidemuseossa

Veikko Olavi ”Vexi” Salmi (21.9.1942 Hämeenlinna – 8.9.2020 Helsinki) keräsi elämänsä varrella mittavan taidekokoelman, jonka hän lahjoitti synnyinkaupungilleen ja sen taidemuseolle vuonna 2010 yhdessä elämänkumppaninsa Katri Wanner-Salmen kanssa. Vexi Salmen syntymästä tulee kuluneeksi 80 vuotta 21.9.2022. Hämeenlinnan taidemuseo juhlii tätä Vexi Salmi ja ystävät -muistonäyttelyssä, jossa esitellään kattava kokonaisuus Vexi Salmen taidekokoelmasta.  

Hämeenlinna säilyi tärkeänä kaupunkina Vexi Salmelle läpi elämän, samoin kuin Vexi Salmi Hämeenlinnalle – sanoittihan hän paitsi suomalaista, niin erityisesti hämeenlinnalaista identiteettiä lukuisissa teksteissään. Suuri yleisö tuntee Vexi Salmen tuhansien laulutekstien sanoittajana, levytuottajana ja kirjailijana, mutta hän oli lisäksi intohimoinen kuvataiteen kerääjä ja tuntija. ”Teoksista on tullut ystäviäni”, on Vexi Salmi todennut. Taidehankinnat hän teki usein impulsiivisesti, mutta pohjana oli syvä taiteen tuntemus ja teokseen syntynyt emotionaalinen suhde. Monista kuvataiteilijoista tuli hänelle läheisiä ja pitkäaikaisia ystäviä. Näistä lähimpiä olivat kenties Juhani Harri ja Jorma Hautala.  

Näyttely esittelee Vexi Salmen monia puolia

Kuvanveistäjä Kari Cavén on luonut muistonäyttelyä varten uusia teoksia, jotka rakentuvat Vexi Salmen varhaisesta keräilyn kohteesta: tulitikkurasioista ja niiden etiketeistä. Esillä on myös kokoelmaan viimeisimpänä liitetty Ismo Kajanderin esineteos. Näyttelyssä on lisäksi teoksia mm. seuraavilta taiteilijoilta: Juhana Blomstedt, Cris af Enehielm, Outi Heiskanen, Heli Hiltunen, Jani Hänninen, Pekka Kauhanen, Pertti Kekarainen, Anne Koskinen, Leonhard Lapin, Rosa Liksom, Leena Luostarinen, Mauno Markkula, Ukri Merikanto, Tapani Mikkonen, Olavi Pajulahti, Jorma Puranen, Tapani Raittila, Janne Räisänen, Marjatta Tapiola ja Viggo Wallensköld. 

Näyttelyssä tuodaan esiin Vexi Salmen monia puolia esittelemällä taidekokoelman teosten lisäksi otteita hänen kirjallisesta tuotannostaan ja henkilöhistoriaan kuuluvaa esineistöä. Vexi Salmen kiinnostus keräilyyn, leikkisyys, tiedonjano, uteliaisuus, elämän ja katoavaisuuden pohdinta sekä myötätunto ja ymmärrys ihmisyyttä kohtaan näkyvät näyttelyn teemoissa.

Vexi Salmen kokoelmassa on yli 550 teosta tai teossarjaa, ja yksittäisiä teoksia on kertynyt reilut 700. Taiteen keräilijänä Vexi Salmen kiinnostus kohdistui erityisesti kotimaiseen, virolaiseen ja pohjoismaiseen nykytaiteeseen sekä sotien välisen ajan saksalaiseen ekspressionismiin, niin sanottuun rappiotaiteeseen. Muistonäyttelyssä on esillä maalauksia, piirustuksia, grafiikkaa, valokuvataidetta ja veistoksia. 

Näyttely on esillä Hämeenlinnan taidemuseon Lohrmann-rakennuksessa 25.11.2022–22.10.2023.

Lisätiedot

Tanja Pääskynen, amanuenssi, Hämeenlinnan taidemuseo
p. 03 621 2360 / 050 509 0692
tanja.paaskynen@hameenlinna.fi