VR lisää joulukuussa Hämeenlinnaan 10 vuoroa päivässä – työmatkustaminen paranee merkittävästi

VR lisää Hämeenlinnaan arkipäivisin 10 uutta junavuoroa, joiden myötä erityisesti työmatkustaminen paranee. Vuorotarjonta lisääntyy erityisesti aamun ja iltapäivän ruuhka-aikoina. Uudet vuorot aloittavat liikennöinnin 15.12.2019 aikataulukauden vaihtuessa. 

Joulukuun uusien aikataulujen myötä matkustaminen paranee merkittävästi eri puolilla Suomea uusien junavuorojen myötä. Hämeenlinnaan lisätään arkipäivisin yhteensä 10 uutta vuoroa: viisi vuoroa Hämeenlinnasta Helsinkiin ja viisi vuoroa Helsingistä Hämeenlinnaan. Osa uusista vuoroista ajetaan kaukojunilla ja osa lähijunilla. Uudet lähijunavuorot ovat osa VR:n ja liikenne- ja viestintäministeriön sopimaa uutta ostoliikennesopimusta vuodelle 2020.

Uusien, 15.12. aloittavien vuorojen myötä Hämeenlinnassa pysähtyy jatkossa arkipäivisin yhteensä 60 junavuoroa. Samalla koko pääradan aikataulurakennetta on uudistettu, jotta uudet vuorot mahtuvat niukalle ratakapasiteetille. Hämeenlinnan uudet vuorot sijoittuvat pääosin arkipäivien ruuhka-aikoihin, mutta myös keskipäivän tarjonta tihenee ja iltayhteydet paranevat.

Työmatkustaminen paranee

Työmatkaliikenteessä Hämeenlinnasta Helsinkiin jatkossa kuusi junavuoroa tarjoaa hyviä yhteyksiä arkiaamuisin etelään ennen kello yhdeksää nykyisten viiden päiväjunan sijaan. Suurimpana parannuksena on nykyisin klo 7.54 Helsinkiin saapuvan IC-junan korvautuminen kahdella eri kaukojunalla: toinen saapuu Helsinkiin jo klo 7.36 ja toinen klo 8.07. Samalla Hämeenlinnasta lähtevä R-juna muuttuu D-junaksi ja nopeutuu 15 minuutilla: uusi aikataulu on klo 6.19-7.30.

Iltapäivän paluuliikenteessä pääkaupunkiseudulta Hämeenlinnaan aloittaa täysin uusi IC-junavuoro, joka lähtee Helsingistä klo 16.40 ja saapuu Hämeenlinnaan klo 17.42. Myös iltapäivän liikenteessä nykyinen Hämeenlinnaan päättyvä R-juna muuttuu D-junaksi ja nopeutuu selvästi: uusi aikataulu on klo 15.50-17.02. Myös hämeenlinnalaisten työmatkayhteydet Tampereelle parantuvat, kun kulkuun tulee uusi klo 16 jälkeen Tampereelta lähtevä Hämeenlinnassa pysähtyvä kaukojunavuoro.

Myös iltayhteydet paranevat, kun jatkossa Tampereelta pääsee päivittäin Hämeenlinnaan klo 23.07 lähtevällä junalla eli puoli tuntia nykyistä myöhemmin. Viikonloppuisin hämeenlinnalaiset pääsevät kotiin pääkaupungin iltaelämästä niinkin myöhään kuin klo 0.40 Helsingistä lähtevällä R-junalla.

”Kuuntelimme ja huomioimme uusien vuorojen suunnittelussa asiakaspalautetta ja siksi ne painottuvatkin työmatkustuksen ruuhka-aikoihin. Joulukuusta lähtien esimerkiksi aamupalaveriin pääsee Hämeenlinnasta Helsinkiin entistä useammalla vuorolla. Myös myöhäiseen arki-iltaan tulee uusi vuoro, mikä mahdollistaa esimerkiksi teatterireissulta paluun myöhemmin, kertoo VR:n suunnittelujohtaja Juho Hannukainen.

Joulukuun aikataulujen myötä myös muiden vuorojen aikatauluissa sekä lähtö- ja saapumisajoissa voi olla joitain muutoksia.

Uudet 15.12. aloittavat aikataulut (pdf). Liput tulevat myyntiin myöhemmin lokakuussa.

Lisää tietoa myös Hämeen liiton sivulla.