Uuden ajan yritysalue MORE on enemmän
Kasvukäytävän varrelle, kahden valtatien risteykseen, rakentuu Suomen keskeisin ja suurin yritysekosysteemi. MORE on syntynyt olemassa olevien yritysalueiden, Hämeenlinnan Moreenin ja Janakkalan Rastikankaan, kasvaessa yhteen suunnitteilla olevan uuden eritasoliittymän ympärille.
Tutustu MORE yritysalueeseenHenkilökohtainen palvelu takaa onnistumisen
Sijoittumispalvelun asiantuntijamme hakevat aktiivisesti uusia yrityksiä ja rakentavat menestymisen mahdollisuuksia sekä luovat verkostoja Hämeenlinnaan sijoittuville yrityksille ja työpaikoille - henkilökohtaisesti ja maksutta!
Sijoittumisen asiantuntijat palveluksessasiYrityspalvelutiimin työ tapahtuu siellä missä yrityksetkin ovat
Olemme mukana hämeenlinnalaisten yritysten kasvun joka vaiheessa tarjoten apua toiminnan kehittämiseen, työllisyyteen, verkostoitumiseen, rahoitukseen sekä kansainvälistymiseen.
Miten voimme auttaa yritystäsi?Kaikki Hämeenlinnan yrityspalvelut saman katon alla
Hämeenlinnan keskustassa sijaitseva PARKKI Business Park kokoaa yhteen yrityksille sekä yrittäjyydestä, kouluttautumisesta ja työllistymisestä kiinnostuneille tarjottavat palvelut, neuvonnan, koulutukset, tapahtumat ja verkostoitumismahdollisuudet.
PARKKI Business Parkin sivuilleHämeenlinnan kaupunki on hyvä työnantaja
Hae töihin Hämeenlinnan kaupungille. Meillä on jatkuvasti paikkoja avoinna. Kaupunki on vakaa työnantaja, panostamme työhyvinvointiin ja tarjoamme mm. hyviä liikuntaetuja.
Töihin kaupungille Tarinoita kehittämisestä ja onnistumisestaEtsitkö töitä?
Jos olet työtön, työllisyyspalvelut auttaa sinua etsimään työtä. Työllisyysohjelmamme keskiössä ovat työnhakijat tarpeineen.
Ota yhteyttä työllisyyspalveluihin Työllisyyden kuntakokeilu Ketterimmät-työllisyysohjelmamme vuoteen 2025