Hämeenlinna 380 vuotta, Lisää tilaa ja leveämmät hartiat

Maalaiskunnan liitos Hämeenlinnaan 1948 oli tarkoituksenmukainen ja sopuisa. Seuraavissa jo kipuiltiin ja petyttiinkin.

Toisen maailmansodan jälkeiset vuodet olivat nopeaa kasvua myös Hämeenlinnassa ja 1940-luvun lopulla vanha kaupunki oli täynnä. Asumiselle sekä kehittyville elinkeinoille tarvittiin lisää tilaa.

”Luontevimmin sitä saatiin heti kaupungin rajan takaa. Sekä maalaiskunnan että Vanajan pitäjän tiheimmin asutut alueet olivat käytännössä Hämeenlinnan esikaupunkia”, kertoo kaupungin historiakirjan kirjoittanut dosentti Ilkka Teerijoki.

Maalaiskunnan lakkauttamiseen 1948 ei liittynyt dramatiikkaa. Piskuisella maalaiskunnalla ei ollut mahdollisuutta kehittää Ojoisten kasvavaa aluetta. Tarkoituksenmukaisella liitoksella kaupunkialue kolminkertaistui.

”Lisätila tuli todelliseen tarpeeseen, koska Hämeenlinnasta tuli tärkeä siirtoväen asuttamisalue. Siirtoväen osuus kaupungin väkiluvusta oli peräti 20 prosenttia, toteaa filosofian tohtori Anna-Maria Vilkuna.

Vanajalaisten kova paikka

Vuoden 1948 kuntaliitos jäi kuitenkin kaupungin alkuperäisiä toiveita pienemmäksi. Siksi ryhdyttiin heti 1960-luvun alussa jo virallisestikin esittämään myös Vanajan liittämistä Hämeenlinnaan.

”Siitä tulikin vanajalaisille tosi kova paikka”, tietää Vanajan historian kirjoittanut Vilkuna.

Keskiaikainen Vanaja oli koko seudun sydänpitäjä. Sillä oli vahva historia, oma identiteetti ja vaurauttakin niin, että se päättäjiensä mielestä pystyi vastaamaan valtion kunnille sälyttämiin velvoitteisiin. Hämeenlinnan kaupunginhallitus laittoi 1962 valtioneuvostolle kirjeen, jossa se anoi 60 neliökilometrin liittämistä Vanajasta kaupunkiin.

”Se tarkoitti kunnan lakkauttamista, koska kyse oli sen ydinalueiden siirrosta”, sanoo Vilkuna.

Maalaistaajamat esikaupungiksi

Kaupunki perusteli vaadettaan teollisuusalueiden ja tonttimaan tarpeella. Sitä kiinnostivat myös Hattelmalan pohjavesivarannot. Lisäksi Hämeenlinna epäili Vanajan kykyä huolehtia kunnallistekniikan kehittämisestä.

”Senaikaisen käsityksen mukaan kaupungin piti olla myös kaupungin näköinen. Hämeenlinna totesikin kaupungin rajalle jääneen edellisessä kuntaliitoksessa ”epäterveitä taajamia” eli maaseudulle liian kaupunkimaista asutusta. Ne oli luontevaa liittää kaupunkiin”, Teerijoki taustoittaa.

Myös kaikki Vanajan kunnan virastot olivat jo Hämeenlinnan keskustassa ja kuntalaisista iso osa kävi kaupungissa töissä. Valtio asetti selvitysmiehen. Hän päätyi tukemaan kaupungin liitosvaatimusta, vaikkei Vanaja ollut taloudellisesti huonossa jamassa. Veroäyri oli keskimääräistä pienempi ja kunnallistekniikan rakentamistakin oli aloitettu. Toisen maailmansodan aatosta 1960-luvun puoliväliin kaupungin asukasluku oli kolminkertaistunut liitoksilla.

Kaukokatseisia liitospäätöksiä

1970-luvulla vanhan Vanajan alueet osoittivat tarpeellisuutensa, kun niille sijoitetut teollisuuslaitokset, Rautaruukki ja Huhtamäki sekä Sisu-Vanaja ja Saarioinen, laajenivat.

”Teollisuus tarvitsi lisää työntekijöitä ja perheet asuntoja sekä palveluja. Kunta halusi leveämmät hartiat”, summaa Teerijoki.

Jälkikäteen liitospäätöstä pitää kaukokatseisena ja oikeana myös Vilkuna.

”Eikä liitos pystynyt kadottamaan Vanajan identiteettiä. Vanajalaiset pitävät edelleen yllä Vanajan henkeä ja kokevat olevansa nimenomaan vanajalaisia.”

Hiipuva kuntatalous vauhditti 2009 liitoksia

Vuoden 2009 kuntaliitoksissa taustatilanne oli erilainen kuin aikaisemmissa liitoksissa. Nyt hiipuva kuntatalous painosti itsellisiäkin kuntia yhteen. Väestökadon, niukkenevien verotulojen, kuntalaisten vanhenevan ikärakenteen ja kasvavien palveluvelvoitteiden ahdingossa käytiin hieromaan isoa kuntaliitosta. Hauhon, Kalvolan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen lisäksi mukaan kosiskeltiin myös Hattulaa ja Janakkalaa.

Kaupungit kasvavat vääjäämättömästi

Teerijoki huomauttaa jo 1960-luvulla piirrellyn Kanta-Hämeestä karttoja, joissa on vain Forssa, Riihimäki ja Hämeenlinna.

”En pidä mahdottomana, etteikö tämä joskus vielä toteutuisi. Kaupungit suurenevat ja kaupunkimainen asutus leviää. Kehitykselle ei näy päätepistettä. Siksi en osaa kuvitella, ettei näitä Hämeenlinnan kuntaliitoksia olisi tehty.”

Hämeenlinnan kuntaliitokset

1948

Hämeenlinnan maalaiskunta lakkautettiin ja sen alueista kaupunkiin liitettiin Hätilä, Kirstula, Ojoinen ja Pikku-Parola. Vuorentaan kylä puolestaan siirrettiin Vanajan kuntaan.

Vanajan kunnasta kaupunkiin liitettiin Kankaantaka, Idänpää sekä Katisten kartanon Katumajärven länsipuoliset alueet.

Alueliitoksessa kaupunkialue kolminkertaistui: 9 neliökilometristä vajaaseen 30 neliökilometriin. Väkiluku tuplaantui noin 21 000 henkeen.

1967

Vanajan kunnan toiminta lakkasi valtioneuvoston päätöksellä vuoden 1966 viimeisenä päivänä.

Hevosenkenkäkunnasta Hämeenlinnaan liitettiin Ruununmylly, Käikälä, Miemala, Hattelmala, Luolaja ja Vuorentaka.

Harviala siirrettiin osaksi Janakkalaa, Järviöinen osaksi Renkoa ja jonkin verran maita myös Hattulaan.

Hämeenlinnan pinta-ala kasvoi 142 neliökilometriin ja uusia asukkaita kaupunki sai 5 000.

2009

Vuoden 2009 alusta Hämeenlinnan kaupunkiin liitettiin Hauhon, Kalvolan, Lammin, Rengon ja Tuuloksen kunnat sekä Hattulasta 27 neliökilometrin alue.

Kaupungin pinta-ala on 2 039 neliökilometriä. Asukkaita on noin 67 700.

Lähde: Anna-Maria Vilkuna

Teksti: Sirpa Silmäri