Matonpesupaikat avautuvat
Matonpesupaikkojen kevätkunnostukset ovat käynnissä ja suurin osa paikoista saadaan käyttökuntoon perjantaihin 12.5.2023 mennessä.
Vain Kaupunginpuistossa, Järvikujan päässä sijaitseva pesupaikka odottaa laiturin asennusta, jotta saadaan pesupaikalle tuleva vedenimuputki käyttöön. Tämäkin pesupaikka saadaan käyttökuntoon mahdollisesti jo ensi viikon (vk 20) aikana.
Hämeenlinnan kaupungilla on yhteensä kymmenen matonpesupaikkaa:
- Alajärvellä, Tervaniemessä
- Solvikissa, Valkamatien päässä
- Virvelinrannassa
- Kaupunginpuistossa, Järvikujalla
- Hauhon kirkonkylällä, Euttutien päässä
- Eteläisissä, Peltohännikäntien päässä
- Tuuloksessa, Suolijärvenkujalla
- Lammilla, Puhdistamontiellä
- Rengossa terveyskeskuksen takana
- Kalvolassa, Sepänkaarteessa
Kaikki matonpesupaikat ovat ns. kuivan maan pesupaikkoja ja ne vaihtelevat hieman välineistöltään ja kuivaustilaltaan. Matonpesupaikat ovat käytettävissä syyskuun loppuun saakka.
Ilmoitukset matonpesupaikkojen kunnossapidosta voi jättää sähköisen palautejärjestelmän kautta tai puhelimitse arkisin klo 9 – 15 kaupunkirakenteen asiakaspalveluun p. 03 621 2310.