Palanderin talon joulu 30.11.2019–6.1.2020

Perinteikäs Palanderin talon joulunäyttely esittelee 1800- ja 1900-luvun taitteen hämeenlinnalaisen porvariskodin joulua.

Vuoden tärkeimmän juhlan valmistelut aloitettiin viikkoja etukäteen. Paljon työtä vaativat ruokien lisäksi myös koristeet ja itse tehdyt lahjat. Ruokiin käytetiin normaalia arkea hienompia ainesosia, kuten siirtomaatavarakaupasta hankittuja itämaisia mausteita tai kuivattuja hedelmiä. Kinkkukin oli jo tuolloin osa joulupöytää.

Tapoihin kuuluivat joulun pyhinä kohteliaat tervehdyskäynnit ystävien luona ja joulukorttien lähettäminen sukulaisille ja tuttaville. Kortteja käytetiin myös kodin kaunistamiseen, koristeiden ja kukkien lisäksi. Saliin laitettiin totta kai komea joulukuusi.

Joulunäyttely avataan lauantaina 30.11.2019 ja on avoinna joka päivä 6.1.2020 saakka muutamia pyhien poikkeuksia lukuun ottamatta. Näyttelyyn tutustutaan puolen tunnin välein klo 12–15.30 aloittavilla opastetuilla kierroksilla. Näyttelyn esittelyn ohella kierroksella kuullaan taustoja joulun perinteistä ja tapakulttuurista.

Palanderin talon joulu vetää vuosittain yli viidenneksen museon koko vuoden vieraista. Näyttelyn runko on pääpiirteittäin pysynyt samana yli 20 vuotta, mutta tänäkin jouluna esille on tulossa uutta esineistöä.

Jouluspesiaali 14.12.2019

Joulukuun puolivälissä lauantaina 14.12. klo 12–16 näyttelyssä kierretään omaan tahtiin Jouluspesiaali-tapahtumassa. Jouluspesiaalin draamallisella vierailulla näyttelyn huoneissa roolihahmot kertovat uudesta pikkujoulujuhlasta, jota talossa vietetään nyt ensimmäistä kertaa pääkaupungissa opiskelevien lasten aloitteesta. Lisäksi tapahtumassa on askartelupaja kaikenikäisille.

Lisätietoja

Antti Krapu, amanuenssi, Hämeenlinnan kaupunginmuseo
03 6212976, antti.krapu@hameenlinna.fi
www.hmlmuseo.fi

Artikkelikuva: Terho Aalto