Uuden leikki- ja liikuntapaikan rakentaminen Hämeensaarenpuistoon alkaa viikolla 13

Hämeensaaren laaja ja monipuolinen ulkoilupuisto saa täydennystä uudesta leikki- ja liikuntapaikasta, joka rakennetaan uimahallin taakse, rannan tuntumaan. Alueen teemana on vesi ja keskusvälineenä isokokoinen laiva.

Leikki- ja liikuntapaikka saadaan käyttökuntoon kesäkuun alussa, kesälomakauden alkuun. Aikuisille käyttäjille leikkialueen lähelle tulee kolme eri liikuntatoimintoa sisältävä yhdistelmäteline. Koko aluetta kattaa värikäs, kuvioitu kiinteä alusta, joka toimii leikkivälineiden turva-alustana ja muuten vaan mielikuvitusleikeissä sekä oleskelussa. Kiinteä alusta mahdollistaa esteettömän pääsyn kaikille välineille. Alustasta tehdään myös kulkuväylä hiekkarannan poikki vesirajaan. Sen jatkoksi on myöhemmin tulossa esteetön luiska veteen. Myös viime kesänä rakennetulle kuntoilupisteelle valetaan kiinteä alusta. Uimarantaa reunustavien kivipenkkien päälle asennetaan erilliset istuskelutasot.

Työmaa-alueet rajataan pois käytöstä rakentamisen ajaksi.

Viime kesänä rakennettu kuntoilupiste rajataan pois käytöstä maanantaina 6.4.2020, kun kuntoilupisteelle valetaan kiinteä alusta. Kuntoilupiste otetaan käyttöön kesäkuun alussa, valutöiden valmistuttua.

Lisätietoa Hämeenlinnan ulkokuntosaleista.

Työt tehdään Hämeenlinnan kaupungin kaupunkirakenteen omajohtoisina töinä.

Työmaasta vastaavat:
Olli Aaltonen, vastaava mestari p. 03 621 5090
Pekka Luotonen, puistotyönjohtaja p. 03 621 3543