Monimuotoinen luonto on Hämeenlinnan vahvuus ja tulevaisuus.
Hämeenlinnan ja Hattulan luonnonympäristö on monipuolinen ja rikas, jossa laajat metsäalueet, rehevät lehdot, vesistöt sekä vaihtelevat harju- ja suoalueet muodostavat arvokkaan kokonaisuuden. Alueella yhdistyvät luonnontilaiset elinympäristöt ja perinteiset kulttuurimaisemat, tarjoten elinympäristöjä monipuoliselle eliölajistolle. LUMO-ohjelma määrittää suuntaviivat monimuotoisuuden vaalimiselle.
Monimuotoinen luonto
Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen edellyttää jatkuvaa ja suunnitelmallista työtä, sillä sitä uhkaavat erityisesti elinympäristöjen häviäminen, ilmastonmuutos, vieraslajit, saastuminen ja luonnonvarojen liiallinen käyttö.
Hämeenlinnan pinta-alasta 82 prosenttia on metsiä, soita, vesistöjä ja myös Hattulassa suurin osa kunnan pinta-alasta on luonnonympäristöä. Hattulan ja Hämeenlinnan järvet ja virtavedet ovat ominaispiirteiltään vaihtelevia. Hämeenlinnassa on kaikkiaan 339 yli hehtaarin kokoista järveä, joista merkittävimpiä ovat Vanajavesi, Kuohijärvi, Iso-Roine ja Hauhonselkä. Hattulassa järviä on yli 40, joista Vanavesi on suurin vesialue. Paikallisempaa vaihtelevuutta ja luontotyyppien kirjoa tuovat harjujaksot ja niiden erityiset luontotyypit, metsä- ja viljelysmaiden sekä järvien mosaiikki, pitkä asutushistoria ja lehtokeskukselle ominainen rehevien lehtojen runsaus.
Hämeenlinnassa on useita luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen arvokkaita aluekokonaisuuksia, kuten Evon retkeilyalue, Aulangon ulkoilualue, Ahveniston harjualue, Rengon Seitsemänlamminsuo-Korpilamminsuon ja Heinisuon arvokkaat suokokonaisuudet sekä monet linnustolle arvokkaat alueet mm. Kukkialla, Iso- ja Vähä-Roineella, Hauhonselällä, Vanajavedellä, Vuorentaassa sekä metsälintujen osalta Evolla.
Hattulan luonnon monimuotoisuuden kannalta keskeisiä kohteita ovat erityisesti Vanajaveden laakso, jonne sijoittuu reheviä rantametsiä, kosteikkoja, perinnebiotooppeja ja lintujärviä, jotka tarjoavat elinympäristöjä monille lajeille. Arvokkaita harjumuodostelmia ovat Rapolanharju ja Tenholan harju ja lehtoalueita muun muassa Retulansaaren lehdot ja Pappilanniemen lehdot. Suoluontoa edustavat muun muassa luonnontilainen Jumoinsuo sekä Kiimasuo–Löyttysuo.
Hämeenlinnassa ja Hattulassa esiintyy merkittävää ja uhanalaista lajistoa. Tietyille uhanalaisille lajeille, kuten hämeenkylmänkukalle, vanakeltolle, punahärölle ja kynäjalavalle, Hämeenlinna on niiden levinneisyyden painopistealuetta. Hämeenlinnan ja Hattulan monipuoliseen lajistoon kuuluvat myös tiukasti suojeltuina viitasammakko, saukko, ilves ja liito-orava.
Luonnon monimuotoisuuden edistäminen
Hämeenlinnan kaupunki edistää luonnon monimuotoisuutta osana kestävää kaupunkikehitystä monin eri tavoin. Tavoitteena on säilyttää ja lisätä luonnon lajikirjoa sekä turvata arvokkaat elinympäristöt myös tuleville sukupolville. Hämeenlinnan luonnon monimuotoisuusohjelma 2026–2036 sisältää toimia luontokadon ehkäisemiseksi. Luonnon monimuotoisuustyötä edistetään esimerkiksi viheralueiden suunnittelussa ja hoidossa sekä luonnonhoitohankkeissa. Luonnonarvoja pyritään huomioimaan myös maankäytön ratkaisuissa, ja lisäksi yhteistyössä asukkaiden, järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa, jotta monimuotoisuuden turvaaminen olisi yhteinen tavoite.
Luonnon monimuotoisuus viheralueiden hoidossa
Luonnon monimuotoisuuden edistäminen näkyy Hämeenlinnassa myös viheralueiden hoidossa. Työtä ohjaavat viheralueiden RAMS-luokitus sekä kaupungin luonnon monimuotoisuusohjelma (LUMO). Tavoitteena on vahvistaa kaupunkiluonnon elinvoimaisuutta ja turvata elinympäristöjä eri lajeille.
Luonnonmukaisempi hoitotapa voi paikoin näkyä hallittuna hoitamattomuutena. Kyse ei ole hoidon vähentämisestä, vaan luonnon prosessien hyödyntämisestä ja monimuotoisuuden vahvistamisesta siten, että alueet säilyvät turvallisina ja tarkoituksenmukaisina käyttää.
Viheralueiden hoidossa luonnon monimuotoisuutta edistetään esimerkiksi:
lisäämällä niittyjä ja muuta monimuotoista kasvillisuutta
säilyttämällä pölyttäjille tärkeitä kukkivia alueita
jättämällä puiden ympärille leikkaamatonta kasvillisuutta
säästämällä lahopuuta, kuten runkoja ja kantoja, siihen soveltuvissa kohteissa
hyödyntämällä risuaitoja sekä muita luonnonmukaisia rakenteita ja materiaaleja
jättämällä osan syksyn lehdistä puiden ja pensaiden alle tukemaan maaperän hyvinvointia.