Lapsiystävällinen Hämeenlinna -ohjelmatyö
Hämeenlinnassa on tehty jo pitkään töitä sen eteen, että kaupunkimme olisi mahdollisimman hyvä paikka asua lapsille ja nuorille. Tästä kertoo se, että saimme Suomessa ensimmäisenä UNICEFin myöntämän Lapsiystävällinen kunta –tunnustuksen vuonna 2013. Sen jälkeen tunnustus on uusittu jo kolme kertaa. Lapsiystävällinen kunta -toiminnasta pääsee lukemaan lisää lapsiystävällinen kunta -sivuilta.
Työ lapsiystävällisemmän Hämeenlinnan eteen jatkuu yhä ja Hämeenlinnan kaupungin hallitus päätti toukokuussa 2020 käynnistää Lapsiystävällinen Hämeenlinna –ohjelmatyön valmistelun.
Ohjelma keskittyy ilmiölähtöisesti lapsiperhepalveluiden kehittämiseen ja hyödyntää kansallisesti aloitettua lapsistrategiatyötä sekä sen tausta-aineistoa.
Hyvinvointinäkökulmien lisäksi ohjelma on rakennettu siten, että huomioon otetaan kaupungin elinvoimaan ja vetovoimaisuuteen liittyvät näkökulmat. Ohjelmatyö antaa strategiset suuntaviivat lapsiperhepalvelujen järjestämiselle ja tuottamiselle käynnissä olevalle valtuustokaudelle.
Ohjelma on rakennettu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen lähtökohdasta: ”Jokaisella lapsella on oikeus hyvään elämään.”
Ohjelmatyö on valmistunut vuoden 2020 loppuun ja hyväksytetty kaupunginvaltuustossa vuoden 2021 alussa.
Valmistelu
Lapsiystävällinen Hämeenlinna -ohjelman valmistelua tehtiin suunnitelman mukaisesti kaupungin viranhaltijoista koostuvassa projektiryhmässä sekä toimialajohtajista, kaupungin valtuutetuista ja järjestöjen edustajien muodostamassa ohjausryhmässä. Lisäksi valmisteluun otettiin mukaan lapsia ja nuoria mm. päiväkotien ja koulujen kautta.
Kaupunginhallitus
Ohjelmatyön ohjausryhmä
Ohjelmatyön ohjausryhmään nimettiin (KH 18.5.2020 § 206) Timo Viitanen (SDP, pj.), Helena Lehkonen (Kok, 1. vpj.), Veera Jussila (Vihr. 2. vpj.), Jukka Sorvari (Kesk.), Lulu Ranne (PS), Kylli Kylliäinen (KD) ja Irma Taavela (Vas.).
Lisäksi ohjausryhmään kutsuttiin Linnan kehityksen toimitusjohtaja Kari Saarinen sekä Lapsiystävällinen kunta –koordinaatioryhmän yhteistyökumppaneiden edustajat Mannerheimin lastensuojeluliiton Hämeen piirin toiminnanjohtaja Sari Nikula, Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Pirjo Seulamo ja Lasten liikunnan tuki ry:n toiminnanjohtaja Juha Liedes.
Viranhaltijoita edustivat sosiaali- ja terveysjohtaja Jukka Lindberg, kaupunkirakennejohtaja Tarja Majuri, sivistys- ja hyvinvointijohtaja Päivi Raukko ja strategiajohtaja Markku Rimpelä. Nuorisovaltuustoa ohjausryhmässä edustivat Mari Pinomäki ja Iina Tokola.
Pöytäkirjat
- Ohjausryhmä 17.12.2020 Pöytäkirja
- Ohjausryhmä 24.11.2020 Pöytäkirja, Liite 1, Sisällysluettelo
- Ohjausryhmä 27.10.2020 Pöytäkirja, Liite 2, Lasten ajatuksia ohjelmatyöhön , Liite 3, lapset ja nuoret tärkein investointikohde, Liite 4 Ohjelmatyön suhde muihin asiakirjoihin
- Ohjausryhmä 29.9.2020 Pöytäkirja, Liite 1, ohjelmatyön alustava sisältö, Liite 2, osallisuus ohjelmatyössä
- Ohjausryhmä 25.8.2020 Pöytäkirja, Liite 1, ohjelmatyön aikataulutus ja eteneminen, Liite 2, taustoitusta kansallisesta lapsistrategia työstä, Liite 3, ryhmätöiden koonti
Webinaarisarja
Ohjelmatyö piti sisällään kaikille avoimen webinaarisarjan. Sarjan ensimmäinen webinaari toimi osaltaan myös ohjelmatyön kick off –tilaisuutena.
Menneet webinaarit
5.11.2020 Lapsiystävällinen Hämeenlinna webinaari 3, teema: Elinvoima ja hyvinvointi.
3.9.2020 Lapsiystävällinen Hämeenlinna webinaari 2, teema: Hyvinvoiva lapsi ja nuori
11.6.2020 Lapsiystävällinen Hämeenlinna webinaari

Aiheeseen liittyvät
Vauvan päivää vietetään perjantaina 29.9.
19.9.2023
Vauvan päivää vietetään 29.9.2023 kello 13-19.30 Poltinahon seurakuntatalolla (Turuntie 34, Hämeenlinna). Tapahtumassa mukana päivän aikana: Sibelius-opisto, Hämeenlinnan Liikuntahallit, Unicef, Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, MLL:n Hämeenlinnan yhdistys ja …
Lasten lauantait alkavat taas
1.9.2023
Lasten lauantait pyörähtävät käyntiin tulevana lauantaina ja jatkuvat lukukauden loppuun. Lasten lauantaiden kalenterin aloittaa Kulttuurikeskus ARX. Galleria ARXissa (Viipurintie 4) sanataiteillaan ja tutustutaan Ystävä joella …
Tympeät tytöt -näytelmä herättää keskustelua
30.8.2023
Hämeenlinnan 9.-luokkalaiset saavat poikkeuksellisesti kaksi Kulttuuripolun vierailua tämän lukuvuoden aikana, sillä he pääsevät Museo Skogsterin lisäksi Miniteatteriin katsomaan Tympeät tytöt -aikuistumisriittejä teatteriesityksen. Näytökset pyörähtivät käyntiin …
ARXin maksuttomat HIL-taideharrastukset alkavat
25.8.2023
Kulttuurikeskus ARXin Harrastamisen Suomen mallin HIL-taideharrastukset alkavat Hämeenlinnan kouluissa taas syyskuussa. ARXin harrastuksissa painottuu tänä vuonna kuvataide akvarellimaalauksesta animaatioon. Ohjaajina toimivat ARXin muustakin toiminnasta tutut taidekasvattajat. Harrastukset ovat …
Aiheeseen liittyvät blogit
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Viheraluesuunnittelija leikinteossa
9.6.2023
Lapset havainnoivat ympäristöään tarkoin silmin. Koulumatkalla oleva pieni pensaikko, ojanvarren kivikasa tai tienvieren suuri kuusi voivat olla lapselle se kaikkein mielenkiintoisin juttu ja leikin inspiraatio …
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Nuorisotila Säihke – ”Safe place sateenkaarinuorille + hyvät vibat”
2.6.2023
Nuorisotila Säihke on Hämeenlinnan sateenkaarisensitiivinen nuorisotila, joka kokoontuu kerran kuussa. Nuorisotila on perustettu nuorten toiveista keväällä 2020, ja sitä ohjaa kaksi ohjaajaa. Nuorisotilan toiminta on …
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Nuorisovaltuustossa saa harjoitella elämän kannalta tärkeitä taitoja
27.1.2023
”Olen aina ollut kiinnostunut vaikuttamisesta ja olin toiminut kouluni oppilaskunnassa jo jonkun aikaa ennen kuin löysin nuorisovaltuuston. Liityin Hämeenlinnan NuVaan syksyllä 2017 ja jatkoin NuVa-polkuani …
Tarinoita lapsiystävällisestä Hämeenlinnasta: Kokemusraportti – viihtymistä puistoissa
28.1.2022
Leikkipuisto Hirsimäessä Tällä kertaa kirjoitan Hirsimäessä, tarkemmin Kuralassa sijaitsevasta leikkipuistosta. Leikkipuisto on hieman sivummalla ja lähistöllä asuvat siitä enemmän tietävät. Puisto on hetki sitten valmistunut …